'

Mitä arvot ovat ja miten ne saadaan mukaan organisaation tavoitteisiin?

Image
Édouard Vuillard (1868-1940): Sisäkuva (1904)
Kysypä työkaveriltasi, mitkä ovat työpaikkanne arvot.

Hyvällä tuurilla hän muistaa niistä pari, mutta tuskin kaikkia, ja yhtä hyvin ei yhtäkään. Kysy sitten, mitä arvo oikeastaan tarkoittaa, ja vastaus jää luultavasti aika epämääräiseksi.

Organisaatioiden strategioissa ja verkkosivuilla komeilevat arvolistat ovat lähinnä juhlapuheainesta, kun varsinaiset tavoitteet mitataan euroissa ja tehokkuudessa. Tämä on eräänlaista arvopohjaista realismia.

Tässä blogissa selvitän ensin, mitä arvo tarkoittaa. Sitten keskityn vaikeampaan kysymykseen: miten arvot saadaan osaksi arjen tavoitteenasettelua niin yrityksissä, julkisella sektorilla kuin järjestöissäkin.

Mitä arvo tarkoittaa?

Arvot ovat arvostettuja eli hyvinä ja tärkeinä pidettyjä ominaisuuksia. Filosofi Ilkka Niiniluoto on muotoillut asian näin: jos A:lla on ominaisuus F ja X arvostaa F:ää, F on arvo X:lle.

Esimerkki: jos palvelulla on ominaisuutena luotettavuus ja asiakas arvostaa luotettavuutta, luotettavuus on asiakkaalle arvo.

Määritelmässä on kolme osaa:

  1. Ominaisuus, joka voi olla todellinen tai mahdollinen eli ainakin periaatteessa aikaansaatavissa.
  2. Arvostaminen: ominaisuutta pidetään hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena.
  3. Motivaatio: halutaan toimia, jotta ominaisuus säilyy tai syntyy.

Arvoilla on siis kolme puolta: ontologinen (mitä todellisuudessa on tai voisi olla), evaluatiivinen (mitä pidämme hyvänä) ja konatiivinen (mikä saa meidät toimimaan). Kolmas puoli on organisaatioille ratkaiseva. Arvo, joka ei motivoi mihinkään tekoon, ei ole vielä toteutunut arvo vaan pelkkä sana.

Arvojen nimet ovat yleensä adjektiiveista muodostettuja substantiiveja. Esimerkkejä ovat antiikista periytyvät kardinaalihyveet: viisaus, itsehillintä, rohkeus ja oikeudenmukaisuus.

Ominaisuuksia vai asioita?

Monen organisaation arvolistalta löytyy muitakin sanoja kuin ominaisuuksia. Arvoiksi nimetään usein asioita, kuten asiakkaat, ympäristö tai yhteistyö.

Ne eivät sinänsä ole ominaisuuksia vaan kuuluvat toisiin ontologisiin kategorioihin. Niillä voi kuitenkin olla hyvinä pidettyjä ominaisuuksia, ja niistä voi johtaa ominaisuutta kuvaavan sanan:

Image

Ero ei ole pelkkää saivartelua. Osa arvokeskustelun sekavuudesta saattaa johtua juuri siitä, että puhe huojuu ominaisuuksien ja muiden asioiden välillä. ”Asiakkaat” kertoo, kenestä välitetään. ”Asiakaslähtöisyys” kertoo, millaisia haluamme olla, ja siitä on lyhyt matka tavoitteeseen ja mittapuuhun.

Kenen arvot?

Hyviä ja tavoiteltavia ominaisuuksia voi olla lähes millä tahansa. Niitä on yksilöillä ja yhteisöillä, valtioilla ja organisaatioilla, esineillä, koneilla ja rakennuksilla sekä elollisella ja elottomalla luonnolla. Tarpeesta ja tilanteesta riippuen voimme arvostaa periaatteessa mitä tahansa.

Arvoilla on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen puoli. Se, mitä yksi pitää hyvänä, voi toisesta näyttää omituiselta. Silloin tarvitaan arvoa, joka koskee itse arvoeroja: suvaitsevaisuutta.

Tavallisempaa lienee kuitenkin se, että ihmiset arvostavat samoja asioita. Olemme saman yhteiskunnan jäseniä ja saman kulttuurin kasvatteja ja ennen kaikkea ihmisiä. Siksi moni arvostaa esimerkiksi näitä:

  • Ihmisissä: luotettavuus, reiluus, ystävällisyys
  • Organisaatioissa: samat ominaisuudet kuin edellä sekä taloudellinen kannattavuus, tehokkuus ja ekologisuus
  • Yhteiskunnassa (perinteestä ja kulttuurista riippuen): demokratia, oikeudenmukaisuus, syrjimättömyys

Huomaa, että organisaatioiden listalla taloudellinen kannattavuus on vain yksi arvo monien joukossa.

Suhteellisia vai yleispäteviä?

Arvorelativismin mukaan kaikki arvot ovat suhteellisia: ne vaihtelevat yksilöstä ja kulttuurista toiseen. Arvo-objektivismin mukaan esimerkiksi hyvyys ja oikeudenmukaisuus ovat ihmisestä riippumattomia ominaisuuksia, jotka voidaan tuntea moraalisen intuition tai harkinnan avulla.

Nämä kaksi kantaa hylkivät toisiaan kuin samanapaiset magneetit. Relativismi kumpuaa arvojen ja kulttuurien moneudesta, objektivismi kurkottaa kohti ihannetodellisuutta. Ne ovat peruskannat aina, kun eri kulttuureja tai organisaatioita arvioidaan eettisestä näkökulmasta. Siksi vastapariin kannattaa tutustua.

Kolme vastaväitettä relativismille

Relativismia voi kritisoida – ehkä yllättäen – sekä filosofisesti että empiirisesti.

  1. Se kumoaa itsensä. Johdonmukainen relativisti joutuu suhteellistamaan myös suhteellistamisen arvon. Silloin relativismikaan ei ole yleisesti pätevä.
  2. Kulttuurit jakavat paljon. Kansainvälisten kyselyjen perusteella kulttuurien moraalieroja on vahvasti liioiteltu. Eroista huolimatta yhteisiä arvoja on paljon.
  3. Se on pelkkä oletus. Monelle on luontevaa ajatella, että jos jokin on todella arvokasta, sen pitäisi olla sitä kaikille ajasta ja paikasta riippumatta. Sukupuolten tasa-arvo on – ainakin monen länsimaalaisen mielestä – esimerkki tällaisesta arvosta.

Elefantti, ratsastaja ja kaksi ajattelun nopeutta

Moraalipsykologi Jonathan Haidt vertaa ihmistä elefanttiin, jonka selässä istuu ratsastaja. Elefantti on moraalivaistomme: se tietää sekunnin sadasosassa, mitä mieltä se on. Ratsastaja on harkitseva minämme, jonka tehtäväksi jää lähinnä perustella jälkikäteen, miksi elefantti kääntyi oikealle tai vasemmalle.

Kuva on uskottava ja sympaattinen, mutta ei ongelmaton. Voimme harkinnan jälkeen suhtautua kriittisesti moraalisiin ensireaktioihimme ja jopa muuttaa kantaamme. Ratsastaja ei siis ole kädetön.

Samaan suuntaan osoittaa Daniel Kahnemanin jako nopeaan ja hitaaseen ajatteluun. Vaistonvaraiset moraaliset valintamme tapahtuvat nopeassa järjestelmä 1:ssä. Kun etsimme valinnoillemme perusteita tai kyseenalaistamme intuitioitamme, tarvitsemme hidasta järjestelmä 2:ta.

Organisaatioille tässä on tärkeä viesti: arvoista ei kannata päättää pelkän vaiston varassa eikä myöskään kokonaan sitä sivuuttaen. Hyvä arvotyö antaa tilaa molemmille.

Maltillinen objektivismi ja tietämättömyyden verho

Naisten ja miesten asemassa on kulttuurien välillä suuria eroja, usein miesten eduksi. Arvo-objektivistin mielestä tätä ei pidä sietää, vaan naisten asemaa on parannettava erityisesti siellä, missä se on heikoin.

Objektivisti olettaa, että on olemassa yleisiä ja järkiperäisiä kriteereitä sille, mikä on oikeasti hyvää. Kuka tahansa voisi hyväksyä ne, jos asiaa valaistaan hänelle riittävästi.

Testiksi on ehdotettu John Rawlsin ajatuskoetta. Arvot pitäisi valita ”tietämättömyyden verhon” takana: tietämättä omaa sukupuolta, uskontoa, kulttuuria, terveydentilaa tai taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa. Voidaan olettaa, että verhon takana päädyttäisiin muun muassa sukupuolten tasa-arvoon.

Ajatuskoetta on moitittu epärealistiseksi. Kukaan ei voi tyhjentyä kaikista niistä ominaisuuksista, jotka tekevät hänestä hänet. Rawls ei tätä peittele, vaan koe on avoimen idealistinen. Se näyttää, että yleispätevien arvojen perusta on ainakin teoriassa hahmotettavissa.

Maltilliset objektivistit uskovat, että yhteisymmärrystä arvoista voidaan rakentaa. Se edellyttää, että eri kulttuurien jäsenet tutustuvat toisiinsa ja pohtivat arvoja yhdessä ja avoimesti. Osapuolten on haluttava ymmärtää toisiaan ja oltava valmiita muuttamaan käsityksiään järkevin ja eettisin perustein. Myötätunnolle ja relativismille – kykynä vaihtaa näkökulmaa – on siis tilausta objektivisminkin rinnalla.

Vinkki organisaatiolle: tietämättömyyden verhoa voi käyttää kevyenä työkaluna. Kysykää päätöstä tehdessänne: hyväksyisinkö tämän, jos en tietäisi, olenko johtaja, työntekijä, asiakas, alihankkija vai naapuri?

Biologia + järki + kulttuuri

Sulkevatko relativismi ja objektivismi toisensa pois? Eivät välttämättä. Maltilliset muodot voi yhdistää näkemykseen, jonka mukaan arvoilla on kolme ulottuvuutta:

  1. Kivun välttäminen ja onnellisuuden tavoittelu: Kipu ei ole vain ruumiillista ja yksilöllistä vaan myös henkistä, eettistä ja yhteisöllistä.
  2. Olemassaolon järkiperäiset ehdot: Esimerkiksi rehellisyys ja lupausten pitäminen ovat välttämättömiä minkä tahansa yhteisön säilymiselle.
  3. Sosiaalinen rakentuminen: Ihmiset luovat, ylläpitävät ja muokkaavat yhdessä kulttuurisia sääntöjä, oikeuksia ja velvollisuuksia.

Arvot ovat siis subjektiivisia, koska ne riippuvat yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksista. Ne ovat myös objektiivisia, koska ne riippuvat yksilöiden ja yhteisöjen olemassaolon yleisistä ehdoista. Objektiivisuutta tukee sekin, että arvoja asettavat ja ylläpitävät todelliset yhteisöt.

Arvojen perusta tiivistyy kaavaan biologia + järki + kulttuuri. Osien järjestys ja paino vaihtelevat arvosta toiseen, joten jotkin arvot ovat objektiivisempia kuin toiset.

Järki ja kokemus karsivat erehdyksiä

Suosittu relativistinen käsitys on, että arvot ovat sopimuksenvaraisia eikä niitä voi johtaa luonnosta. Ero edellä esitettyyn ei ole suuri, mutta se on tämä: vaikka luonnosta tai järjestä ei voi johtaa arvoja, niillä on sanansa sanottavana siitä, mitä ei kannata arvostaa. Luonnonvarojen ylikulutus on tästä hyvä esimerkki.

Järjen ja kokemuksen tehtävä on siis negatiivinen. Ne eivät osoita arvoja, mutta ne valaisevat ymmärrystä ja auttavat karsimaan erehdyksiä ja lisäävät näin objektiivisuutta.

Itseisarvot ja välinearvot

Arvoja voi jaotella myös sen mukaan, miksi niitä tavoitellaan. Välinearvo on arvokas siksi, että se auttaa saavuttamaan jotakin muuta. Itseisarvo on arvokas sellaisenaan.

Raha on klassinen välinearvo. Kenties vain Roope Ankka haluaa rahaa sen itsensä vuoksi. Muille rahan arvo on siinä, mitä sillä voi saada aikaan. Terveyttä, ystävyyttä ja oikeudenmukaisuutta taas moni pitää itseisarvoina.

Tarvitseeko relativisti itseisarvoja?

Vahvassa mielessä itseisarvo on jotakin, joka on arvokasta riippumatta siitä, kuka sitä arvostaa ja missä tilanteessa. Se on annettu, ei tehty.

Relativisti tai arvosubjektivisti ei välttämättä näe tällaiselle käsitteelle tarvetta lainkaan. Hänen mukaansa kaikki arvot ovat syntyneet jossakin tilanteessa ja jonkin tarpeen pohjalta. Mikään ei ole itseisarvoista ihmisten kokemuksista ja tarpeista riippumatta.

Relativistikin voi kuitenkin hyväksyä itseisarvot väljemmässä merkityksessä. Silloin niillä tarkoitetaan arvoja, joita yksilö tai yhteisö pitää kaikkein tärkeimpinä ja merkityksellisimpinä – niitä, joista ollaan viimeisenä valmiita luopumaan. Tällainen itseisarvo ei ole ikuinen ja annettu, mutta silti se ohjaa toimintaa.

Kaava biologia + järki + kulttuuri tarjoaa tähän välimuodon. Eräät arvot, kuten kivun välttäminen ja lupausten pitäminen, ovat niin syvällä yksilöiden ja yhteisöjen olemassaolon ehdoissa, että niiden itseisarvoisuus lähestyy vahvaa merkitystä. Toiset ovat itseisarvoja lähinnä löyhässä, yhteisön valintoihin perustuvassa mielessä.

Raja on liukuva

Jako itseisarvoihin ja välinearvoihin ei ole kiveen hakattu. Sama asia voi olla yhdessä yhteydessä väline ja toisessa itsessään tärkeä päämäärä:

  • Liikunta on monelle väline terveyteen, mutta harrastajalle liikkumisen ilo voi olla tavoiteltavaa sellaisenaan.
  • Työ voi olla toimeentulon väline tai itsessään merkityksellistä.
  • Tehokkuus on yleensä väline, mutta hyvin toimiva kone tai sujuva prosessi voi tuottaa iloa ja ylpeyttä sinänsä.
  • Voitto voi olla sijoittajalle päämäärä, mutta yhteiskunnalliselle yritykselle se on selvästi väline.

Mitä tämä tarkoittaa organisaatioille?

Kysymys ”onko tämä meille väline vai päämäärä?” on arvotyön hyödyllisimpiä. Kun taloudellinen kannattavuus nähdään välinearvoksi, on luontevaa jatkaa: väline mihin? Vastaus paljastaa arvot, joita organisaatio pohjimmiltaan tavoittelee ja joiden pitäisi näkyä myös sen tavoitteissa.

Kysymys auttaa myös huomaamaan, kun väline muuttuu vaivihkaa päämääräksi. Mittari, jonka piti kertoa hyvästä toiminnasta, alkaa ohjata toimintaa itse. Toisaalta yhteisö voi myös tietoisesti nostaa jonkin arvon itseisarvon asemaan ja sitoutua siihen silloinkin, kun siitä ei ole välitöntä hyötyä.

Arvoista tavoitteiksi: miksi talous ei riitä

Monessa organisaatiossa tavoitteet asetetaan ensisijaisesti talouden ja tekniikan kielellä: liikevaihto, kustannukset, tuottavuus, toimitusajat, käyttöaste. Ne ovat tärkeitä, mutta ne kertovat vain osan siitä, mitä organisaatio pitää hyvänä.

Arvon määritelmä auttaa näkemään, missä ongelma on. Arvolista kattaa usein kaksi ensimmäistä osaa: ominaisuuden ja sen arvostamisen. Kolmas osa, motivaatio toimia, jää puuttumaan. Kun tavoitteet ja mittarit koskevat vain rahaa, ne ohjaavat toimintaa rahan suuntaan, vaikka seinällä lukisi ”vastuullisuus”.

Taloudellinen kannattavuus on itsekin arvo, ja tärkeä sellainen: ilman sitä yritys ei elä eikä järjestö pysty toimimaan. Kysymys ei siis ole talouden hylkäämisestä. Kysymys on siitä, saavatko muutkin arvot saman aseman: tunnistetut ominaisuudet, konkreettiset tavoitteet, toteutumisen kriteerit ja seurannan.

Tämä onnistuu kahdessa vaiheessa:

  1. Tunnistetaan organisaatiolle tärkeät arvot.
  2. Viedään ne tavoitteisiin niin, että ne toteutuvat taloudellisten ja teknisten tavoitteiden rinnalla tai jopa muovaavat niitä.

Vaihe 1: tunnista organisaation arvot

Arvojen tunnistaminen ei ole sanalistan keksimistä johtoryhmän kokouksessa. Edellä käsitellyistä ajatuksista voi johtaa käytännön työtapoja:

  • Muuta asiat ominaisuuksiksi. Jos listalla lukee ”asiakkaat”, kysykää: millaisia haluamme olla asiakkaillemme? Vastaus voi olla luotettavuus, saavutettavuus tai reiluus. Vasta ominaisuudesta voi tehdä tavoitteen.
  • Kysy, kenen arvoista on kyse. Arvoilla on yksilöllinen ja yhteisöllinen puoli. Kuulkaa työntekijöitä, asiakkaita, kumppaneita ja niitä, joihin toiminta vaikuttaa välillisesti – myös luontoa tai tulevia sukupolvia edustavia näkökulmia.
  • Käy läpi biologia, järki ja kulttuuri. Mitä kipua tai haittaa toimintamme voi aiheuttaa: ruumiillista, henkistä, eettistä tai yhteisöllistä? Mitä ilman yhteisömme ei säily (esimerkiksi rehellisyys ja lupausten pitäminen)? Mitä toimialamme ja yhteisömme ovat yhdessä sopineet tärkeäksi?
  • Käytä nopeaa ja hidasta ajattelua. Kirjatkaa ensin vaistomaiset reaktiot: mikä tuntuu meillä ehdottoman väärältä tai oikealta? Pysähtykää sitten perustelemaan ja kyseenalaistamaan niitä.
  • Testaa tietämättömyyden verholla. Hyväksyisikö arvon mikä tahansa sidosryhmä, jos ei tietäisi omaa asemaansa?
  • Karsi erehdyksiä. Järki ja kokemus eivät kerro, mitä arvostaa, mutta ne kertovat, mitä ei kannata arvostaa. Mitkä nykyiset käytäntömme ovat kestämättömiä?

Tuloksena on lyhyt lista: kolmesta viiteen ominaisuutta, joita organisaatio aidosti arvostaa ja joiden toteutumista se on valmis seuraamaan.

Vaihe 2: arvot tavoitteisiin eri organisaatioissa

Kun arvo on tunnistettu ominaisuudeksi, siitä tehdään tavoite: mitä ominaisuutta halutaan ylläpitää tai saada aikaan, kuinka paljon ja mihin mennessä. Lähtökohta vaihtelee organisaatiotyypin mukaan.

Yritykset

Yrityksen perustehtävä on tuottaa voittoa, joten taloudelliset tavoitteet ovat luonnollisesti keskiössä. Arvopohjainen tavoitteenasettelu ei kilpaile niiden kanssa vaan täydentää niitä. Luotettavuus, reiluus ja ekologisuus vaikuttavat pitkällä aikavälillä myös kannattavuuteen, mutta niitä voi tavoitella myös sellaisinaan.

Käytännössä yritys voi asettaa esimerkiksi henkilöstön hyvinvointia, toimitusketjun reiluutta tai päästöjä koskevia tavoitteita ja kytkeä ne palkitsemiseen samoin kuin tulostavoitteet.

Yhteiskunnalliset yritykset

Yhteiskunnallisella yrityksellä arvo on jo kirjattu toiminnan tarkoitukseen: liiketoiminnalla ratkaistaan yhteiskunnallista tai ekologista ongelmaa, ja voitosta merkittävä osa käytetään tavoitteen edistämiseen. Täällä asetelma kääntyy: talous on väline, ja yhteiskunnallinen vaikutus on päämäärä.

Haasteena on pitää tarkoitus kirkkaana kasvun ja kilpailun paineessa. Siksi vaikutustavoitteet kannattaa mitata yhtä huolellisesti kuin liikevaihto, esimerkiksi työllistettyjen määränä tai vähennettyinä päästöinä.

Julkinen sektori

Julkisen sektorin organisaatioiden arvopohja on lainsäädännössä ja hallinnon periaatteissa: yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus, avoimuus ja demokratia. Silti arkea ohjaavat usein budjettikehykset ja tuottavuusmittarit.

Arvojen tavoitteellistaminen tarkoittaa esimerkiksi palvelujen saavutettavuuden, asiakkaan kohtaamisen laadun tai päätösten läpinäkyvyyden mittaamista. Tietämättömyyden verho sopii täällä erityisen hyvin: palvelun pitää toimia jokaiselle kuntalaiselle, myös heikoimmassa asemassa olevalle.

Järjestöt

Järjestöt syntyvät usein arvosta: ihmisoikeuksista, luonnon suojelusta tai jonkin ryhmän hyvinvoinnista. Järjestöjen riski on toinen kuin yrityksillä. Rahoittajien raportointivaatimukset voivat kaventaa tavoitteet suoritteiden laskemiseen: tapahtumien, kävijöiden ja hankkeiden määrään.

Arvopohjainen tavoite kysyy, mitä suoritteet saivat aikaan: kasvoiko osallisuus, vähenikö yksinäisyys, paraniko luonnon tila? Samalla järjestön kannattaa katsoa myös omaa toimintaansa: toteutuvatko sen arvot myös vapaaehtoisten ja työntekijöiden kohtelussa?

Esimerkkejä

Image

Kun arvot muovaavat talouden ja tekniikan tavoitteita

Arvojen ei tarvitse jäädä taloudellisten tavoitteiden rinnalle omaksi listakseen. Kunnianhimoisempi vaihe on, että arvot muuttavat sitä, miten talouden ja tekniikan tavoitteet ylipäätään muotoillaan.

  • Arvot reunaehtoina: Kasvutavoite voi kuulua: ”kasvamme 10 prosenttia ilman, että päästömme kasvavat”. Arvo ei ole erillinen tavoite vaan osa talouden tavoitetta.
  • Tehokkuuden uudelleenmäärittely: Tehokas palvelu ei ole vain nopea vaan myös sellainen, jossa asiakas tulee kerralla autetuksi. Silloin mittariksi valitaan esimerkiksi ratkaistujen asioiden osuus eikä käsiteltyjen asioiden määrä.
  • Tekniset ratkaisut arvojen kautta: Kun tietojärjestelmä tai rakennus suunnitellaan, saavutettavuus, yksityisyys ja kestävyys kirjataan vaatimuksiin alusta asti. Muistetaan, että myös koneilla ja rakennuksilla voi olla tavoiteltavana pidettyjä ominaisuuksia.
  • Mitä ei arvosteta: Järki ja kokemus auttavat karsimaan tavoitteita, jotka tuottavat lyhyen aikavälin hyötyä mutta ovat kestämättömiä, kuten luonnonvarojen ylikulutus tai henkilöstön jatkuva ylikuormitus.
  • Seuranta ja palkitseminen: Konatiivinen puoli toteutuu vasta, kun arvotavoitteet näkyvät raporteissa, palavereissa ja palkitsemisessa samalla painolla kuin talous.

Arvoristiriitoja tulee väistämättä. Kannattavuus ja ekologisuus tai tehokkuus ja ystävällisyys voivat vetää eri suuntiin. Niitä ei ratkaista kaavalla vaan avoimella keskustelulla, jossa osapuolet haluavat ymmärtää toisiaan ja ovat valmiita muuttamaan kantaansa hyvin perustein juuri kuten maltillinen arvo-objektivismi ehdottaa.

Lopuksi

Arvo on ominaisuus, jota pidetään hyvänä ja jota halutaan tavoitella. Arvot ovat yhtä aikaa subjektiivisia ja objektiivisia: ne nousevat biologiasta, järjestä ja kulttuurista.

Organisaatiolle tämä tarkoittaa, että arvolistan kirjoittaminen on vasta alku. Arvo toteutuu vasta, kun se on tunnistettu ominaisuudeksi, muutettu tavoitteeksi ja otettu mukaan siihen, mitä seurataan ja palkitaan. Silloin raha (taloudellisen kannattavuuden merkityksessä) on yksi arvo muiden joukossa eikä ainoa mittari sille, mikä on hyvää.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje