Elokuva- ja tv-alan trendejä haistelemassa Screen Helsinki -tapahtumassa
Pääsin vierailemaan Aalto-yliopiston SmartSuccessAV-hankkeemme tiimoilta elokuun lopulla Helsingissä järjestetyssä Screen Helsinki -tapahtumassa. Audiovisuaalisen alan ammattilaistapahtuma pidettiin nyt viidennen kerran ja sitä järjestää Audiovisual Producers Finland APFI ry. Tapahtumassa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin alan toimijoilta.
Kuten monella muullakin alalla, myös tv-sarjojen ja elokuvien tuotannossa eletään matalasuhdannetta. 2020-luvun alun ”tv-sarjabuumin” jälkeen tuotanto- ja tilausmäärät ovat laskeneet merkittävästi. Varovaisen optimistisia odotuksia kuitenkin on siihen, että yleisen taloustilanteen paraneminen vauhdittaisi myös mainosmarkkinaa ja suoratoistopalvelujen tilauksia. Positiivisena kehityksenä pidettiin sitä, että luovien alojen potentiaali on tunnistettu ja tunnustettu poliittisesti ja luovilta aloilta myös odotetaan kasvua tulevaisuudessa. Nostan tässä blogissa esiin kaksi kiinnostavaa audiovisuaalisen alan aihetta, joista myös median ja viestinnän tutkijoiden on hyvä olla tietoisia.
AVMS-direktiivi tulee – Mitä se tarkoittaa?
Euroopan unioni on ottanut askelia amerikkalaisomisteisten media- ja digiyhtiöiden suitsimiseen, ja yhtenä välineenä tässä on audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan AVMS-direktiivin päivittäminen. Moni mediatutkijakaan ei välttämättä ole tietoinen direktiivin merkityksestä ja sen tuomista muutoksista. Direktiivi sisältää monia velvoitteita esimerkiksi lasten suojelemiseksi, mutta alan liiketoiminnan kannalta kiinnostavaa siinä ovat suoratoistopalveluille asetetut velvoitteet edistää eurooppalaisia sisältöjä tilauspalveluissa. Useissa eurooppalaisissa maissa direktiivi on jo otettu käyttöön, mutta Suomessa sen on kaavailtu astuvan voimaan vuoden 2027 alussa.
Screen Helsingissä kuulimme direktiivin täytäntöönpanosta Tanskassa ja Hollannissa Malene Blenkovin (Tanskan elokuvasäätiö) ja Manon van der Hoekin (Fremantle Media Netherlands) kertomana. Eri maat soveltavat direktiiviä hieman eri tavoin, mutta sillä pyritään saamaan osa suoratoistopalvelujen voitoista kohdistumaan kunkin maan omaan audiovisuaaliseen tuotantoon. Esimerkiksi Hollannissa suoratoistopalveluiden täytyy sijoittaa viisi prosenttia voitoistaan hollantilaisiin audiovisuaalisiin tuotantoihin ja vähintään 50 prosenttia näistä tuotoista tulee sijoittaa kulttuurituotteisiin, kuten pitkiin elokuviin, draamasarjoihin, dokumenttielokuviin tai dokumenttisarjoihin. Kuten todettua, eri maissa direktiivin soveltamiseen liittyy erilaisia ehtoja, eikä rahoituksen ohjaaminen ole kovin yksinkertainen prosessi, kun pohdittavana on esimerkiksi se, rahoitetaanko näillä maksuilla reality-ohjelmia ja mihin raja realityn ja dokumenttiohjelman välillä vedetään. SmartSuccessAV-hankkeessa direktiivin toimeenpanoa Suomessa tutkii väitöskirjatutkijamme Johanna Wartio.
YouTube on uusi televisio?
Erään tapahtuman kiinnostavimmista puheenvuoroista tarjosi YouTube Nordicsin Creator and Media company lead Joe Bergan, joka kertoi YouTuben levitysmahdollisuuksista pohjoismaisille tv- ja mediayhtiöille. YouTube onkin kasvanut maailman suurimmaksi streaming-alustaksi ja voidaan todeta, että se kilpailee suoraan myös television kanssa. Tällä hetkellä YouTubea katsotaankin eniten televisiovastaanottimien kautta ja Berganin mukaan YouTube tavoittaa Suomessa televisioiden kautta häkellyttävät 1,8 miljoonaa ihmistä yli 18-vuotiaiden ikäryhmissä.
Bergan esitteli neljä eri levitystapaa, joita YouTubessa on mahdollista hyödyntää: video-on-demand, YouTube shorts, live ja Podcast. Näillä kullakin on hieman eri tavoitteet ja parhaaseen tulokseen pääsee, jos lyhytvideot toimivat eräänlaisina houkuttimina yhdistettynä pidempiin sisältöihin. Joe Bergan suosittelikin YouTubea esimerkiksi dokumenttielokuvien levitykseen tällä mallilla.
Vaikka lyhytvideon menestyksestä puhutaan paljon, tuntuu, että YouTubesta seurattujen sisältöjen kesto on pikemminkin pidentynyt. Sieltä seurataan useammankin tunnin mittaisia sisältöjä. Onkin niin, että tubettajat, joita nykyään ”creatoreiksi” kutsutaan ovat tietyllä tapaa keksineet television uudelleen. He hyödyntävät sisällöissään televisiosta tuttuja esitystapoja ja rytmityksiä mainoskatkoineen. Sen sijaan, että YouTube olisi vain uusi media ja uusi julkisuus, kuten Mikko Hautakangas (2008) aikanaan muotoili, on se tällä hetkellä perinteistä televisiota haastava uusi TV. Varmastikaan vakiintuneet mediatalot eivät halua sellaisenaan levittää sisältöään YouTuben kautta, mutta niin sanotun pitkän hännän sisältöjen, marginaalisempien ja jo unohdukseen jääneiden ohjelmien levitykseen se voisi sopia. Berganin puheenvuoro osoitti, että YouTuben kautta ohjelmat voivat saada yllättäviäkin yleisöjä globaalissa mediamaisemassa. Marjaana Mykkänen (2024) on kirjoittanut huolestaan tv-ohjelmistojen lajikadosta YLE:n ohjelmistossa, voisiko YouTube tarjota erään ratkaisun mediamaiseman diversiteetin ja myös sen kadonneen aluskasvillisuuden viljelemiseen?
Päiväni Screen Helsingissä oli erittäin antoisa ja tarjosi mahdollisuuden useiden audiovisuaalisen alan toimijoiden tapaamiseen. Myös tekoälystä tietenkin puhuttiin ja tärkeimpänä antina tutkijana pidän kurkistusta siihen, mitkä asiat elokuva- ja tv-tuottajien mielissä tällä hetkellä pyörivät. Lounastauolla ehdimme kollegani Johannan kanssa vierailla myös Vaasan yliopiston Helsingin kampuksella, jossa yliopiston hallituskin parhaillaan kokousti. Harjoittelijamme ja opiskelijamme Salla esitteli meille kampusta. Päivä tarjosi siis monia ihania kohtaamisia uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa ja todella vauhdikkaan ja innostavan startin uuteen lukukauteen
Bio ja yhteystiedot
Yliopistonlehtori Eliisa Vainikka työskentelee Vaasan yliopiston lisäksi tutkijatohtorina Aalto yliopiston SmartSuccessAV-hankkeessa. Työryhmään kuuluvat myös Aallon elokuvataiteen laitoksen väitöskirjatutkijat Johanna Wartio ja Ilkka Matila.
Yhteydenotot:
eliisa.vainikka@uwasa.fi
eliisa.vainikka@aalto.fi
Lähteet
Hautakangas, M. (2008). YouTube: uusi media, uusi julkisuus? Lähikuva – Audiovisuaalisen Kulttuurin Tieteellinen Julkaisu, 21(2). https://doi.org/10.23994/lk.121006
Mykkänen, M. (2024). Oikeat katsojat, väärät ohjelmat: Evoluutio ja lajikato Ylen ohjelmistossa 2000-luvulla. Lähikuva – Audiovisuaalisen Kulttuurin Tieteellinen Julkaisu, 37(1), 94-118. https://doi.org/10.23994/lk.144524