Vaasan yliopiston hallitus vahvistuu monipuolisella liike-elämän kokemuksella

Marmoriportti
Vaasan yliopiston hallituksen muut kuin yliopistoyhteisön edustajat kaudelle 2022–2025 on valittu 20. toukokuuta yliopistokollegion kokouksessa. Valituilla hallitusjäsenillä on kovatasoista liike-elämän osaamista, akateemista näyttöä sekä aitoa mielenkiintoa kehittää Suomen yliopistokenttää ja tiedeyhteisöjä. Hallitusjäsenten osaaminen linkittyy myös vahvasti yliopiston strategisiin painoaloihin.

Uusiksi ulkopuolisiksi jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Mari Kiviniemi Kaupan liitosta, toimitusjohtaja Mervi Airaksinen Suomen IBM:stä sekä toimitusjohtaja Timo Aukia Timo Aukia Oy:stä. Hallituksessa jatkavat toiselle kaudelle teknologiajohtaja Juha Kytölä Wärtsilästä ja finanssineuvos Markku Stenborg valtiovarainministeriöstä.

Vaasan yliopiston hallituksessa on 1.1.2022 alkavalla toimikaudella 11 jäsentä, joista viisi tulee yliopiston ulkopuolelta ja kuusi yliopistoyhteisöstä. Yliopistoyhteisön jäsenistä kolme valitaan professorien, kaksi opetus- ja tutkimuksen ja muun henkilöstön sekä yksi opiskelijoiden keskuudesta. Yliopistoyhteisöjen edustajat valitaan vaalimenettelyllä syksyn 2021 aikana.

– Ulkopuolisilla hallitusjäsenillämme on arvokasta näkemystä tietoyhteiskunnan murroksesta ja sen edellyttämistä muutostarpeista yliopistossa. Tämä tuo meille tärkeää kokemusta kehitystyötämme varten, toteaa Yliopistokollegion puheenjohtaja Hannu Piekkola.

Vaasan yliopiston ulkopuolisten hallitusjäsenten tarkempi esittely:

Mari Kiviniemi

Mari Kiviniemi on Kaupan liiton toimitusjohtaja. Kiviniemellä on taustallaan vaikuttava poliittinen ura ennen siirtymistään ammattijohtajaksi. Hän on toiminut vuosina 1995–2014 kansanedustajana ja pääministerinä 2010–2011. Lisäksi hän on ollut ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä hallinto- ja kuntaministerinä. Hänet valittiin OECD:n apulaispääsihteeriksi kahdeksi kaudeksi vuosille 2014–2018, jonka jälkeen hän on työskennellyt Kaupan liiton toimitusjohtajana. Mari Kiviniemellä on monipuolinen Suomen ja maailmantalouden tuntemus. Koulutukseltaan Kiviniemi on valtiotieteen maisteri. Hän on syntynyt vuonna 1968.

Juha Kytölä

Juha Kytölä on Wärtsilä Oyj:n teknologiajohtaja. Kytölä on toiminut Vaasan yliopiston hallituksen jäsenenä kaudella 2018–2021. Hän on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran tuotekehityksen, valmistuksen, kansainvälisen kaupan ja johtamisen alueilla. Kytölä on toiminut Vacon Oyj:n, Pohjanmaan Kauppakamarin, Merinova Oy:n sekä useiden Wärtsilän tytäryhtiöiden hallituksissa niin jäsenenä kuin puheenjohtajana. Parhaillaan hän on T-Drill Oy:n hallituksen jäsen. Hän on suorittanut Kauppakamarin hallitusjäsen- ja puheenjohtajakoulutukset. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen Teknillisestä korkeakoulusta ja tekniikan tohtoriksi Vaasan yliopistosta vuonna 2017. Hän on syntynyt vuonna 1964.

Markku Stenborg

Markku Stenborg työskentelee finanssineuvoksena valtiovarainministeriössä kansantalousosastolla, jossa hän osallistuu talouspolitiikan valmisteluun ja analysointiin. Hänellä on myös akateemista työkokemusta Turun yliopistosta, jossa hän toimi tutkijana ja professorin viransijaisena. Stenborg on ollut Vaasan yliopiston hallituksen jäsen kaudella 2020–2021. Lisäksi Stenborg on toiminut tuottavuuslautakunnan puheenjohtajana vuodesta 2018 ja OECD:n talouspoliittisen komitean työryhmän johtoryhmässä. Stenborg on koulutukseltaan taloustieteen tohtori Pennsylvanian State Universitystä ja oikeustaloustieteen dosentti Joensuun yliopistosta. Hän on syntynyt vuonna 1959.

Mervi Airaksinen

Mervi Airaksinen työskentelee IBM Suomen toimitusjohtajana. Hänellä on monipuolinen yli 15 vuoden tausta teknologia-alasta ja hän on erikoistunut liiketoiminnan kehittämiseen. Airaksinen on toiminut Cisco Suomen ja Baltian toimitusjohtajana sekä Also Finlandin toimitusjohtajana. Hän vaikuttaa muun muassa Vincitin, Nordic Morning Groupin ja Learning Intelligence Groupin hallituksissa. Lisäksi hän kuuluu Vaasan yliopiston digitaalisen talouden tutkimusalustan neuvonantajaryhmään. Airaksinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on syntynyt vuonna 1980.

Timo Aukia

Timo Aukialla on pitkä ura kaupallisella alalla. Hän työskentelee toimitusjohtajana Timo Aukia Oy:ssä ja Jaakko Aukia Oy:ssä. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli pörssitoimittajana Kauppalehdessä ja siirtyi sen jälkeen perheensä yritykseen vaatekauppiaaksi. Hänellä on laajaa kokemusta vähittäiskaupasta, liiketoimintojen digitalisoinnista sekä media-alasta. Aukia toimii Ilkka-Yhtymän hallituksen puheenjohtajana ja Liana Technologiesin hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on aiemmin kuulunut Leo Longlifen sekä Alma Median hallituksiin.  Aukia on kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän on syntynyt vuonna 1973.

Lisätiedot: Yliopistokollegion puheenjohtaja, taloustieteen professori Hannu Piekkola, Vaasan yliopisto, p. 044 024 4349

Mitä mieltä olit jutusta?