Vaasan Teknillinen Seura lahjoittaa 10 000 euroa yliopistolle

Avaruus
Vaasan Teknillinen Seura ry osallistuu Vaasan yliopiston varainhankintaan lahjoittamalla 10 000 euroa tekniikan koulutukseen. Seura on perustamisvuodestaan 1919 saakka toiminut aktiivisesti tekniikan alan koulutuksen hyväksi Vaasan alueella.

– Vaasan Teknillinen Seura ry haluaa osaltaan myötävaikuttaa Vaasan seudun tekniikan alan kehitykseen. Pidämme Vaasan yliopistoa ja sen tekniikan alan koulutuksen kehittämistä tärkeänä koko alueelle ja sen liike-elämälle. Seuran tavoitteena on ollut jo pitkään tekniikan alan koulutuksen tukeminen, kertoo seuran puheenjohtaja Olli Lamminen.

Vaasan yliopiston vararehtori Minna Martikainen kiittää Vaasan Teknillistä Seuraa lahjoituksesta.

– Maailma tarvitsee kestäviä ja ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja, ja me pidämme tärkeänä tehtävänämme vaikuttaa energiasektorin uudistamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kotimaiset ja kansainväliset yritykset etsivät puhtaan energian huippuosaajia, joita meiltä Vaasan yliopistosta valmistuu, Martikainen kertoo.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Yhteystiedot

Antti Sinisalo, p. +358 29 449 8563, antti.sinisalo(@)uwasa.fi

Minna Martikainen, p. +358 29 449 8611, minna.martikainen(@)uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?