Vaasan yliopistolehden kevään numero ilmestynyt

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopistolehden vuoden 2012 ensimmäinen numero on ilmestynyt. Voit lukea tuoreimmat kuulumiset kampukselta myös lehden sähköisestä versiosta.

Pääjutussa tuodaan esille yliopistolaisten ajatuksia kuntauudistuksesta. Aihetta tarkastellaan maaseutututkijan, aluetieteen, julkisoikeuden ja markkinoinnin näkökulmista.

Esittelyssä ovat yliopiston syksyksi valmistuva innovatiivinen oppimisympäristö sekä kampusalueen geoenergian ainutlaatuinen tutkimushanke. Lisäksi tutustumme tuotantotalouden professorina aloittaneeseen Jussi Kantolaan.

Antoisia lukuhetkiä!

Vaasan yliopistolehti on suunnattu yliopiston sidosryhmille, alumneille ja muille yliopiston toiminnasta kiinnostuneille. Lehden seuraava numero julkaistaan syyslukukaudella 2012.

Lisätietoja Vaasan yliopistolehdestä

Mitä mieltä olit jutusta?