Kasvuyrityksen johtamisen maisteriopintoihin Seinäjoelle ennätysmäärä hakijoita

Uutisen oletuskuva
Seinäjoella tammikuussa alkaviin kasvuyrityksen johtamisen maisteriopintoihin haki määräaikaan mennessä 242 hakijaa. Kolmatta kertaa järjestettävän ohjelman hakijamäärä on kolminkertaistunut aloitusvuodesta 2006. Ohjelmaan valittiin 25 opiskelijaa.

Ohjelman hakuaika päättyi 29. lokakuuta. Hakijoista yli puolet oli koulutukseltaan tradenomeja, vajaa 10 % avoimen yliopiston väylän hakijoita ja loput alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.  Hakijoiden kotikuntien mukaan tarkasteltuna noin 40 % oli Etelä-Pohjanmaan alueelta, noin 30 % Uudeltamaalta ja noin 8 % Pirkanmaalta. Näiden lisäksi hakijoita oli eri puolilta maata.

Opintoihin hyväksytyistä noin 85 %:lla on taustallaan joko alempi tai ylempi korkeakoulututkinto tai tradenomin tutkinto ja noin 15 %:lla avoimen yliopiston opinnot.

Nykyisen kaksiportaisen tutkintojärjestelmän mukaan maisteriopintoihin voidaan valita aikaisemman, soveltuvan korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittaneita.  Avoimen yliopiston opintojen perusteella hyväksytyt suorittavat ensin alemman eli kandidaatin tutkinnon ja jatkavat sitten maisteriopintoihin.

Kasvuyrityksen johtamisen maisteriopinnot tarjoavat opiskelijalle valmiuksia toimia dynaamisissa, kehittyvissä yrityksissä, joissa tarvitaan laaja-alaista johtamis- ja kehittämisosaamista. Opiskelijat valmistuvat kauppatieteiden maistereiksi.

Maisteriohjelman verkkosivut löytyvät täältä: Kasvuyrityksen johtamisen maisteriopinnot

Mitä mieltä olit jutusta?