Vaasan yliopistosäätiö lahjoittaa Vaasan yliopistolle 10 000 euroa tutkimusrahoitusta

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopistosäätiö lahjoittaa Vaasan yliopistolle 10 000 euroa käytettäväksi tutkimushankkeiden rahoittamiseen. Säätiön asiamiehen Marjatta Larimon mukaan erillinen hakuilmoitus tutkimusrahoituksen hakua varten julkistetaan lähiaikoina.
Vaasan yliopistosäätiö on tukenut yliopiston tutkimusta myöntämällä vuosittain useita koko- tai osavuotisia jatkokoulutusapurahoja.

Säätiön hallitus päätti myöntää lisää tutkimusrahoitusta Vaasan yliopistolle sen kunniaksi, että valtioneuvosto hyväksyi 50 vuotta sitten eli vuonna 1966 silloisen Vaasan Kauppakorkeakoulun säätiön anomuksen valtioapua saavan kauppakorkeakoulun perustamisesta Vaasaan.

Vaasan kauppakorkeakoulun toiminta aloitettiin 1. elokuuta 1968. Yliopisto viettää sen kunniaksi 50-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Vaasan yliopistosäätiö toimii yhdyssiteenä Vaasan yliopiston ja muun yhteiskunnan välillä. Säätiö avustaa taloudellisesti Vaasan yliopiston kehittämistä ja tukee apurahoin yliopistossa harjoitettavaa perus- ja soveltavaa tutkimusta.

– Säätiö on tukenut Vaasan yliopiston toimintaa viime vuosina lähes 150 000 eurolla vuosittain. Tähän pyritään myös vuonna 2017, sanoo Larimo.

Säätiön taloutta tukee aktiivinen varainhankinta. Yliopistosäätiö tehostaa omaa varainkeruutaan yhteistyössä yliopiston varainhankinnan kanssa. Kaudella 2016-2025 säätiön tavoitteena on kaksinkertaistaa saatujen lahjoitusten vuotuinen määrä.

Säätiö on tukenut yliopiston tutkimusta myöntämällä vuosittain useita koko- tai osavuotisia jatkokoulutusapurahoja. Esimerkiksi vuonna 2016 säätiö on jakanut kolme kokovuotista apurahaa väitöskirjantekijöille ja tämän lisäksi osavuotisia apurahoja.

– Säätiön antama taloudellinen tuki on näkynyt tohtorikoulutettavien määrän kasvuna ja tohtorin tutkintojen määrän lisääntymisenä.

Yliopistosäätiön työtä ohjaavat hallitus ja valtuuskunta. Säätiön hallitusta johtaa puheenjohtajana Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.  Yliopistosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana toimii kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki Seinäjoelta.

Lisätiedot:

Marjatta Larimo, Vaasan yliopistosäätiön asiamies, puh. 050 3041732, marjatta.larimo(at)uwasa.fi

Yliopistosäätiön sivut: /fi/sites/foundation/

Mitä mieltä olit jutusta?