Väitöstutkimus kognitiiviseen radioon perustuvan teknologian mahdollisuuksista

Uutisen oletuskuva
Ruifeng Duanin tietoliikennetekniikan alaan kuuluva väitöskirjatutkimus osoittaa, että kognitiiviseen radioon perustuvan teknologia mahdollistaa nykyistä tehokkaamman radiospektrin käyttämisen. Tällöin kuluttajille voidaan tarjota myös nykyistä kehittyneempiä tietoliikennetekniikkaan perustuvia palveluita.
(kuva/picture: flickrcc)

Duanin väitöskirjatutkimuksessa selvitetään kognitiiviseen radioon liittyviä perustavanlaatuisia asioita ja kehitetään kognitiiviselle radiolle soveltuvia uusia radioresurssien hallintamenetelmiä. Tällaisia ovat muun muassa moniantennitekniikat, optimaaliset tehon allokointistrategiat sekä systeemin suorituskyky.

– Nämä asiat ovat tärkeitä kognitiiviseen radioon perustuvan tietoliikennejärjestelmän käytännön suunnittelussa. Ne myös lisäävät ymmärrystä uudesta lupaavasta teknologiasta, Duan kertoo.

Sähkömagneettinen radiospektri on arvokas luonnonvara, jonka käytöstä päättävät valtiolliset toimielimet. Langattoman tietoliikenteen sovellusten ja palvelujen määrän kasvusta johtuen yksittäistä yhteyttä tai sovellusta varten voidaan tarjota yhä niukempi osa radiospektristä. Toisaalta Yhdysvaltain telehallintoviraston (Federal Communications Comission) hiljattain tekemät tutkimukset osoittavat, että merkittäviä osia lisensoiduista taajuuksista on käyttämättömänä aika–tila-avaruudessa jopa 85 prosenttia ajasta.

Eräs eroista perinteisten langattoman tietoliikenteen järjestelmien ja kognitiivisten radioiden muodostaman verkon välillä on se, että jälkimmäisessä interferenssiä eivät aiheuta ainoastaan sekundääriset vaan myös primääriset käyttäjät.

DI Ruifengin Duan tietoliikennetekniikan alaan kuuluva väitöskirjatutkimus ”On Performance Analysis of Cognitive Radios” tarkastetaan keskiviikkona 12.2.2014 klo 12 TEK-salissa F651 (Fabriikki). Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Dr. Uykan Zekeriya (Dokus University, Turkki) ja kustoksena professori Mohammed Elmusrati.

Julkaisun tilaukset ja pdf

 

 

 

 

 

Mitä mieltä olit jutusta?