Suomalaisen ruoan, lähiruuan ja tuoreuden korostaminen edistää elintarvikeyrityksen menestymistä

Uutisen oletuskuva

Pienet ja keskisuuret elintarvikealan yritykset rakentavat edelleen strategiaansa pitkälti suomalaisen ruokaperinteen ydinarvoille. Kotimaista ruokaperinnettä, lähiruokaa ja tuotteiden tuoreutta korostavat yritykset myös menestyvät liikevoittoprosenttinsa perusteella arvioituna.

Samoin monet muut ekologisia ja eettisiä arvoja liiketoiminnassaan korostavat yritykset menestyvät hyvin. Tämä edellyttää kuitenkin suhteellisen suuria paikallisia markkinoita, jotta yritykset pystyvät erikoistumaan kannattavasti. Poikkeuksena ovat suurkeittiö- ja ravintola-asiakkaille tuotteita valmistavat yritykset, jotka ovat onnistuneet melko hyvin alueellisesti toimiessaan.

Vaasan yliopiston julkaisema tutkimus käsittelee elintarvikealan pk-yritysten strategisten arvovalintojen sekä tuotemarkkina- ja kilpailustrategioiden yhteyttä yrityksen taloudelliseen menestykseen. Tutkimus on toteutettu yhdistämällä yrittäjille tehdyn kyselyn vastaukset erilliseen tilinpäätöstiedot sisältävään aineistoon, joka on kerätty viiden vuoden ajalta.

Kokonaisuutena tutkimukseen osallistuneiden yritysten taloudellista menestystä voidaan yritykseen sijoitettuun pääomaan suhteutettuna luonnehtia tyydyttäväksi ja osittain jopa hyväksi.

Useampi strategia tarpeen

Kannattavuudessa havaittiin sekä toimialakohtaisia että valituista strategioista johtuvia eroja. Erityisesti kapeille kuluttaja- ja tuotesegmenteille erikoistuneiden yritysten taloudellinen menestys on vaihdellut paljon, ja menestyminen on ollut tyypillisesti heikompaa kuin vähemmän erikoistuneilla markkinoilla toimivien yritysten.

Yritykset eivät kuitenkaan yleensä onnistu vain yhden strategian varassa. Esimerkiksi strategia, jossa korostuu ekologisuus, tuotekuvan tukeminen pakkausten avulla sekä kuluttajille terveellisin ja luonnollisin menetelmin valmistetut tuotteet liittyy yritysten korkeampaan liikevoittoprosenttiin. Myös strategia, jossa yhdistyvät hyvät suhteet vähittäis- ja tukkukauppaan sekä tavarantoimitusten luotettavuus, nopeus ja joustavuus suhteessa kilpailijoihin, on usein ollut pk-yrityksille kannattava.

Sen sijaan tuotteiden innovatiivisuuden ja teknologisen edistyneisyyden korostaminen liiketoiminnassa eivät tässä tutkimuksessa selittäneet yritysten parempaa kannattavuutta tai maksuvalmiutta, vaikka niin olisi voinut olettaa.

Tutkimus on tehty Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja Vaasan yliopiston lähes neljä vuotta kestäneen tutkimuskokonaisuuden yhteydessä, jossa on tutkittu kuluttajan näkökulmaa ja kuluttajatiedon soveltamista kuluttaja- ja markkinointikonseptien kehittämiseen.


Terri Kupiainen – Tiina Vihtonen: Asiakaskeskeiset strategiat ja elintarvikealan pk-yritysten taloudellinen menestyminen. Vaasan yliopiston julkaisuja, selvityksiä ja raportteja 156. Vaasa 2009.

Mitä mieltä olit jutusta?