Väitös: Yhteisten tavoitteiden saavuttaminen voi lähentää alihankintakumppanuutta – ...

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopistossa väittelevän Khuram Shahzadin tutkimuksen mukaan yritysten tulisi käyttää erilaisia keinoja alihankintakumppanuuksiensa parantamiseksi ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Väitöstutkimuksen tulosten mukaan suhteen hallintaan liittyvien keinojen käyttäminen auttaisi yrityksiä vähentämään alihankinnan kustannuksia, parantaisi sitoutumista kumppanuuteen ja lisäisi kumppanuuden arvoa.
"Väitös: Yhteisten tavoitteiden saavuttaminen voi lähentää alihankintakumppanuutta – näkyy myös yritysten tuloksissa", sanoo 3.5. torstaina väittelevä Khuram Shahzad.
Tärkeitä tekijöitä kumppanuuden lähentämisessä ovat esimerkiksi toimittajan kyvykkyyden kehittäminen, erilaiset konfliktinratkaisustrategiat, yritysten tekemät sopimukset sekä yritysten välinen riippuvuus, luottamus ja vuorovaikutus.

– Nykyisillä hyvin kilpailullisilla markkinoilla yritykset pitäytyvät usein vanhoissa toimintatavoissaan ja keskittyvät liiketoiminnan kehittämiseen ja tuloksellisuuteen. Yritysten kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota kumppanuussuhteidensa parantamiseen. Aivan kuten upea lounas syntyy käyttämällä parhaita raaka-aineita, myös yritysten täytyisi ymmärtää toimittajasuhteidensa kehittämisen vaikutus liiketoimintansa menestykseen. Tutkimukseni antaa tähän lisää eväitä, sanoo tuotantotalouden alalta väittelevä Shahzad.

Shahzadin väitöskirja ”Managing successful buyer-supplier relationships: Aligning the enabling roles of governance structure” tuo esiin laajan kirjon erilaisia toimittajien kehittämiseen tähtääviä strategioita sekä pohtii niiden roolia toimittajien kyvykkyyden ja menestymisen kannalta. Väitöstutkimus tarkastelee erilaisia konfliktinratkaisustrategioita ja kartoittaa erilaisia kumppanuussuhteen hallintaan liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat alihankintasuhteen arvoon.

Shahzadin tutkimuksen mukaan alihankintasuhteen menestys riippuu siitä, kuinka hyvin yritys osaa säädellä kumppanuussuhteensa hallintaan liittyvää keinovalikoimaa ja eri tekijöiden roolitusta.

– Väitöstutkimukseni auttaa yrityksiä tunnistamaan erilaiset keinot. Tämä auttaa johtajia suunnittelemaan, millaisia keinoja kannattaisi hyödyntää kussakin tilanteessa. Esimerkiksi jos yritykset haluavat pienentää hankintaan liittyviä kuluja, ne voivat keskittyä sopimuksiin ja muihin transaktiotekijöihin, kun taas sosiaalisiin suhteisiin liittyvien tekijöiden avulla voidaan parantaa sitoutuneisuutta kumppaniin.

Toimittajasuhteissa voi esimerkiksi syntyä konflikteja, jotka vaikuttavat haitallisesti yrityksen tulokseen. Johtajien tulisi näissä tilanteissa ratkaistava ristiriidat käyttämällä sopivia strategioita. Shadzadin tutkimuksen tulokset osoittavat, että ongelmanratkaisu- ja kompromissitekniikat ovat tärkeimpiä lähestymistapoja. Yritysten tulisi aina käyttää näitä tekniikoita päästäkseen ”win-win”-tilanteeseen.

Väitöstutkimuksen tulokset perustuvat lähestymistapaan, jossa on yhdistetty eri tutkimusmetodeja hyvän kokonaiskuvan saamiseksi. Shahzad on kvantitatiivisen survey-aineiston lisäksi kerännyt laadullista aineistoa tutkimukseen haastattelemalla suomalaisia monikansallisia yrityksiä sekä pk-yrityksiä.

Väitöstilaisuus

KTM Khuram Shahzadin tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirjatutkimus ”Managing successful buyer-supplier relationships. Aligning the enabling roles of governance structure” tarkastetaan torstaina 3.5.2018 klo 12 alkaen auditorio Kurténissa (Tervahovi) Vaasan yliopistossa.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Associate Professor Nor Hazana Abdullah (Universiti Tun Hussien Onn Malaysia) ja kustoksena professori Josu Takala Vaasan yliopistosta.

Lisätiedot

Khuram Shahzad, puh. 40 373 9946, sähköposti: khuram.shahzad(at)uwasa.fi

Shahzad, Khuram (2018):  Managing successful buyer-supplier relationships: Aligning the enabling roles of governance structure. Acta Wasaensia 398. Vaasan yliopisto.

Julkaisun pdf: /materiaali/pdf/isbn_978-952-476-803-0.pdf
Julkaisun tilaukset: https://verkkokauppa.juvenes.fi/tuote/24677

Khuram Shahzad on syntynyt vuonna 1983 Pakistanissa. Hän asuu nykyisin Vaasassa. Shahzad on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon markkinoinnissa Sargodhan yliopistossa Pakistanissa sekä kauppatieteiden maisterin tutkinnon tuotantotaloudessa Vaasan yliopistossa vuonna 2011.

Mitä mieltä olit jutusta?