Lukiopäivä toi 1900 vierasta Palosaaren kampukselle

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston ja VAMKin yhteinen Lukiopäivä toi Palosaaren kampukselle torstaina ennätykselliset 1 900 vierasta. Ryhmiä saapui 35 lukiosta ja kahdesta Vamian yksiköstä.
Lauri Nyystilä esitteli energiatekniikan ratkaisuja Laihian lukiolaisille Akseli Lyyskille, Juho Jokimäelle ja Lauri Mäkyselle. Kuva: Tiina Rantakoski
Henna-Riikka Harju ja Erica Hirvikoski Pietarsaaresta pitivät Lukiopäivää hyödyllisenä.
VAMKin opiskelija Marleena Rantakangas kävi yliopiston urapalveluiden ständillä kertomassa tulevaisuuden toiveista.
Tervetulotilaisuudet keräsivät salin täyteen.

Kakkosluokkalaiset Akseli Lyyski, Juho Jokimäki ja Lauri Mäkynen olivat tulleet Laihian lukiosta tutustumaan oppilaitoksiin. Laihialta oli matkassa koko lukio, kolme bussillista opiskelijoita.

Kolmikko aikoo opiskelemaan tekniikkaa yliopistoon, joten Technobothnian kierroksella heitä kiinnosti erityisesti sähköverkon esittely.

– Kone- ja sähkötekniikka kiinnostaa alana eniten. Vaasan yliopisto on lähellä eikä haittaa, että ympäristö on tuttu, Akseli Lyyski kertoi.

Myös Lauri Mäkynen aikoi hakea opiskelemaan sähkötekniikkaa, vaihtoehtona on Vaasan lisäksi Tampereen yliopisto.

Vaasan yliopiston energiatekniikan opiskelija Lauri Nyystilä esitteli kävijöille animaation avulla duel fuel -konetta, jota käytetään muun muassa laivan moottoreissa.

– Tekniikka tuntuu kiinnostavan lukiolaisia. Aamusta asti on ollut jatkuvasti kävijöitä, Nyystilä kertoi Technobothnian fysiikan laboratoriossa.

Messut ja miniluentoja

Lukiopäivä järjestettiin Palosaaren kampuksella jo yhdettätoista kertaa. Turustumispäivään oli ilmoittautunut ennätykselliset 1 900 vierasta.

– Lukiolaiset tulevat muun muassa Järviseudulta, Pietarsaaren ja Kokkolan seudulta, Seinäjoen ympäristöstä ja muualta Etelä-Pohjanmaalta sekä Porista, kertoi asiantuntija Nina Jokiaho Vaasan yliopistosta.

Lukiopäivässä esitellään korkeakoulunaapurusten monialaista koulutustarjontaa ja Palosaaren kampusta nuoria kiinnostavalla tavalla. Aloitustilaisuuksissa opiskelusta kertoivat yliopiston ja VAMKin opiskelijat Sini Tervo ja Henrik Nuorala.

Messuilla Aleressa oli esillä eri koulutusalat sekä tietoa muun muassa Vaasasta, asumisesta ja vapaa-ajan mahdollisuuksista.

– Palosaarta kelpaa esitellä. 10 000 opiskelijan kauniilla kampuksella on ajanmukaiset oppimistilat, erinomaiset opiskelijapalvelut ja kansainvälistä tunnelmaa, mainitsi markkinointisuunnittelija Eva Sundell VAMKista.

Lukiolaiset Henna-Riikka Harju ja Erica Hirvikoski Pietarsaaresta pitivät tutustumispäivää hyödyllisenä.

– Vaikka Vaasa on lähellä ja tuttu, niin paljon on tullut uutta tietoa, Erica Hirvikoski sanoi.

Henna-Riikka Harju aikoo hakea yliopistoon opiskelemaan.

– Mutta en tiedä vielä mitä alaa.

Päivän aikana oli tarjolla myös yliopiston ja VAMKin opettajien pitämiä miniluentoja. Yliopiston luennoilla aiheina olivat muun muassa nyky-yhteisöjen viestintäkäytännöt, mahdollisuuksien energia-ala ja digitaalinen muutos julkishallinnossa.

Lisätietoja:

Nina Jokiaho

Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8075, nina.jokiaho @ uwasa.fi

Eva Sundell

VAMK, puh. 040 556 2861, eva.sundell @ vamk.fi

Mitä mieltä olit jutusta?