Vaasan yliopiston tutkimus arvioitiin: useat tutkimusryhmät korkealla kansainvälisellä tasolla

Image
Vaasan yliopiston tutkimuksen kokonaisarvioinnin mukaan monet yliopiston tutkimusryhmistä ovat kansainvälisesti korkeatasoisia. Lisäksi yliopiston yritysyhteistyö ja vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa on erittäin vahvaa. Vaasan yliopiston vuosipäivän juhlassa 27. tammikuuta julkistetun arvioinnin tuloksia tullaan käyttämään yliopiston tutkimuksen ja tutkimusympäristön kehittämisessä.

Tutkimuksen kokonaisarviointi keskittyi vuosiin 2015–2020 ja tarkasteli Vaasan yliopiston tutkimusryhmiä, akateemisia yksiköitä, tutkimusalustoja sekä yliopistoa kokonaisuutena. Tavoitteena oli arvioida yliopiston tutkimusta ja sen laadukkuutta sekä tutkimuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Lisäksi arvioijilta toivottiin neuvoja yliopiston tutkimusstrategian ja tutkimusympäristön kehittämiseen.

Arviointi koostui kansainvälisten asiantuntijapaneelien vertaisarvioinneista ja yksiköiden itsearvioinneista. Apuna oli monipuolinen yliopistolta koottu aineisto.

– Tutkimuksen arvioinnin paneelien mukaan useiden tutkimusryhmien työ on korkeatasoista ja vaikuttavaa. Kuten kaikissa yliopistoissa, vaihteluakin esiintyy. Paneelit kiinnittivät huomiota siihen, että monet ryhmät ovat varsin pieniä. Yliopistotason paneeli suosittelikin, että rekrytointien strategisuuteen kiinnitetään entistäkin enemmän huomiota, sanoo yliopistoa arvioineen paneelin puheenjohtaja professori Heikki Mannila.

Arvioijat kiittelivät useiden tutkimusryhmien korkean tason lisäksi erityisesti Vaasan yliopiston erittäin vahvaa yritysyhteistyötä ja laajempaa vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa.. Kanssakäyminen yritysten kanssa on tiivistä ja käytännönläheistä, ja yliopiston tutkimushankkeet antavat hyödyllistä tietoa yrityksille. Lisäksi Vaasan yliopistossa on ajankohtaisia tutkimusaloja, joilla yliopisto voi kehittyä kohti kansainvälisesti laadukasta tutkimusta.

Tutkimuksen vahvuudet ja tavoitteet tarkemmiksi

Kansainväliset arviointipaneelit antavat raportissaan tärkeitä eväitä ja suosituksia yliopiston tutkimuksen strategiseen kehittämiseen.

Arvioijat ehdottavat muun muassa, että yliopisto täydentäisi strategiaansa konkretisoimalla tutkimuksen painopistealueita, laatua ja määrää koskevia tavoitteita. Strategian toimeenpanosuunnitelmassa olisi myös määriteltävä alat, joilla yliopisto haluaa profiloitua huippuosaamisellaan sekä kerrottava, miten tätä osaamista mitataan.

Tutkimusryhmien olisi heidän mukaansa oltava riittävän suuria ja tutkijarakenteeltaan sellaisia, että ne voivat kilpailla kansainvälisestä rahoituksesta ja tulla tunnistetuiksi mahdollisina tutkimuskumppaneina. He myös ehdottavat tutkijoiden rekrytointeihin strategista suunnitelmaa ja lisää tukea tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden laajempaan kansainväliseen osallistumiseen. Lisäksi he suosittavat kansainvälisten työelämäprofessorien ja vierailevien professorien hyödyntämistä nykyistä enemmän.

Vaasan yliopisto on perustanut kolme tutkimusalustaa monitieteisyyden ja ilmiölähtöisen tutkimuksen kehittämiseksi. Kansainvälisten arviointipaneelien mukaan tutkimusalustojen nykyistä roolia ja muotoa tulisi kehittää edelleen. Alustojen tulisi toimia tutkimusryhmien ja akateemisia yksiköiden tukena, eikä niinkään pyrkiä muodostamaan omaa tutkimuksellista identiteettiä.

– Vaasan yliopiston visiona on olla kansainvälisesti tunnustettu tiedeyliopisto vuonna 2030. Arvioinnin tulokset ohjaavat meitä tässä tavoitteessamme. Haluankin kiittää lämpimästi kansainvälisten paneelien asiantuntijoita perusteellisesta työstä sekä henkilökuntaamme, jota ilman nämä erinomaiset tutkimuksen tulokset eivät olisi olleet mahdollisia, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.

Tutkimuksen kokonaisarvioinnin raportti RAE Univaasa 2022

Tietolaatikko

Lisätiedot

Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen, puh. 029 449 8611, minna.martikainen@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?