Varautuminen on 2020-luvun uusi kansalaistaito

Reaktiot 5
Image
Varautuminen on ymmärrettävä koko yhteiskunnan asiaksi ja 2020-luvun uudeksi ja tarpeelliseksi kansalaistaidoksi. Perinteisen varautumisen lisäksi nyt korostuu myös tiedon rooli varautumisessa – mistä tietoa saadaan, kuka siitä vastaa ja miten sitä tulkitaan. Tämä käy ilmi juuri julkaistusta, Vaasan ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Maanpuolustuskorkeakoulun IRWIN-hankkeen Policy Briefistä, jossa nostetaan esiin uutta tutkimustietoa ja annetaan politiikkasuosituksia.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energiakriisi ja koronapandemia ovat nostaneet kokonaisturvallisuuden ja kansallisen varautumisen isoksi yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi.

– Yllättävät ja monimutkaistuvat kriisit ovat korostaneet informaation ja tiedon merkitystä varautumistoimien suunnittelussa. Tilannetietoisuuden muodostamisessa ja ylläpitämisessä tarvitaan sekä hallinnonalojen keskinäistä että kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason välistä vuorovaikutusta, sanoo professori Harri Jalonen Vaasan yliopistosta.

Tilannetietoisuus tarkoittaa ymmärrystä tapahtuneista tai tapahtuvista asioista, niihin vaikuttaneista olosuhteista sekä tapahtumien mahdollisista kehitysvaihtoehdoista.

Kansalaisten ja järjestöjen roolia kokonaisvarautumisessa ja valmiuden kehittämisessä tulisi tutkijoiden mukaan lisätä. Kansalaiset eivät ole ainoastaan informaation ja ohjeistuksen kohteita, vaan viranomaisten pitäisi suhtautua kansalaisiin tiedontuottajina nykyistä avoimemmin ja organisoidummin.

Varautumista tukeva tieto on pirstaloitunut liikaa eri toimijoille 

Hankkeessa keväällä tehtyjen teemahaastattelujen ja asiantuntijapaneelien mukaan varautumista tukevaa tietoa kyllä löytyy, mutta se on liiaksi pirstaloitunut eri toimijoille. On epäselvää, mikä taho vastaa mistäkin tiedosta ja millaiset rajoitukset säätelevät tiedon hyödyntämistä. Digitalisaatiokaan ei ole tuonut helpotusta asiaan, vaan päinvastoin muuttanut varautumisen informaatioympäristöä ja tehnyt tilannetietoisuuden rakentamista aiempaa vaikeampaa.

Tutkijoiden mukaan tilannetietoisuuden rakentuminen edellyttäisi hyvää vuorovaikutusta yhteiskunnan eri toimijoiden välillä.

Ilman vuoropuhelua ja omien tulkintojen altistamista kritiikille on vaarana, että tilannetietoisuutta rakennetaan keräämällä tietoa, joka vahvistaa jo ennestään "tiedettyä". Seurauksena ei ole silloin varautumista uuteen ja tuntemattomaan, vaan omien ajattelumallien vahvistamista. Haastatteluissa nostettiin tästä esimerkkinä koronapandemian aikainen päätöksenteko, jossa tietopohjan rakentaminen oli paljolti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n asiantuntijoiden varassa.

– Ydinkysymys ei ole tietopohjan oikeellisuus, vaan sen rakentamisen sulkeutuneisuus. Osa tutkimukseen osallistuneista jäi kaipaamaan kriittistä keskustelua päätösehdotusten taustoihin vaikuttavista oletuksista, kertovat tutkijat. 

Tilannetietoisuuden rakentuminen edellyttää hyvää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä.

Tilannetietoisuuden rakentumisessa nähtiin ongelmana myös hallinnonalojen välisen vuorovaikutuksen siilomaisuus. Tieto kulkee hyvin esimerkiksi ministeriön sisällä, muttei välttämättä eri ministeriöiden välillä.

Hallinnon ja kansalaisten välisessä vuorovaikutuksessa asian­tuntijat pitivät haasteena varautumistoiminnan liiallista viran­omaisvetoisuutta. Vaikka on selvää, että koordinointivastuu kuuluu viranomaisille, niin vaarana on, että viranomaistoiminnan yli­korostuminen passivoi kansalaisia.

Erityistä huolta kannettiin informaa­tiotyhjiöistä, joita syntyy, kun viranomaisilla on epävarmuuden ja viranomaistoimintaan liittyvän tilivelvollisuuden vuoksi vaikeuksia tarjota luotettavaa tietoa suurelle yleisölle.

– Tilannetietoisuuden rakentaminen muuttuu sitä haas­teellisemmaksi, mitä vapaammin puolitotuudet ja suoranaiset val­heet leviävät esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla.

Tilannetietoisuutta olisi harjoiteltava yhdessä

Vuoronvaikutuksen ei tutkijoiden mukaan tule olla vain tietojen vaihtoa, vaan yhteistä tulkintaa siitä, mitä on tapahtumassa ja mitä siitä seuraa.

– Tämä vaatii johtamista. Valtioneuvoston tilannekeskuksella (VNTIKE) voisi olla tässä luonteva johtorooli, suosittavat tutkijat.

Lisäksi tilannetietoisuus pitäisi sisällyttää osaksi varautumisen kokonaisarkkitehtuuria. Tilannetietoisuutta olisi tutkijoiden mielestä syytä harjoitella yhdessä valmiusharjoitusten osana, sillä varautumista vahvistava monensuuntainen vuorovaikutus ei synny itsestään.

Lisätiedot

Professori Harri Jalonen, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8596, sähköposti harri.jalonen@uwasa.fi
IRWIN-hankkeen johtaja, vararehtori Annukka Jokipii, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8482, sähköposti annukka.jokipii@uwasa.fi

 

    Tietolaatikko

    IRWIN-hanke

    Suomen Akatemian rahoittamassa kolmivuotisessa IRWIN-hankkeessa tutkitaan tiedon huoltovar­muutta ja kehitetään kansallisen varautumisen viiteke­hystä, jossa päätöksentekijät, kansalaisyhteiskunta sekä elinkeinoelämä tuottavat tilannetietoisuutta ja toimivat yhteistyössä kriisivalmiuden edistämiseksi. Mukana hankkeessa ovat Vaasan yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu ja Maanpuolustuskorkeakoulu. 

    Mitä mieltä olit jutusta?

    Eniten reaktioita tällä viikolla