Yli 100 uutta opiskelijaa aloittaa vuoden vaihteessa

Uutisen oletuskuva

Vaasan yliopistossa aloittaa tammikuussa yhteensä 102 uutta opiskelijaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Nämä kevätlukukaudella aloittavat uudet opiskelijat on valittu pääosin syksyn opiskelijavalinnoissa, joissa opiskelemaan voi hakea niin ylioppilastutkinnon, avoimen yliopiston opintojen kuin aikaisemman korkeakoulututkinnonkin perusteella.  Uudet opiskelijat aloittavat kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa.

Yliopistoon otetaan vuosittain kaikkiaan noin 800 opiskelijaa. Pääosa opiskelijoista valitaan edelleen kesällä niin sanotussa päävalinnassa pääsykokeiden kautta.

Syyskaudella järjestettävä ylioppilaiden haku on suunnattu erityisesti syksyllä ylioppilastutkintonsa suorittaneille sekä varusmiespalveluksesta  tammikuussa kotiutuville.

Vaihto-opiskelijoiden määrä kasvussa

Kevätlukukauden alussa aloittaa myös 65 uutta ulkomaista vaihto-opiskelijaa. Valtaosa heistä tulee Euroopan maista, mutta myös Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta on tulijoita.

Vaihtoon saapuvat opiskelevat Vaasan yliopistossa osana muualla tehtäviä opintojaan vähintään kolme kuukautta. Useimmat heistä ovat täällä koko kevätlukukauden.

Vaihto-opiskelijoiden osuus on lisääntynyt vuosi vuodelta. Vaasan yliopisto onkin yliopistojen kärkeä, kun saapuvien ja lähtevien vaihto-opiskelijoiden määrää  verrataan yliopiston koko opiskelijamäärään.

Mitä mieltä olit jutusta?