VEBICin moottorilaboratorio käynnistyi

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston VEBIC-tutkimusalustan moottorilaboratorio on käynnistynyt. Uuteen moottorihalliin on saatu Wärtsilältä käyttöön laivamoottorina tunnettu 4L20-dieselmoottori. Moottorilaboratorion asennukset valmistuivat vuodenvaihteessa.

4L20-moottorilla on aloitettu kansainväliseen HERCULES-2-tutkimushankkeeseen liittyvät kokeet. EU:n Horisontti 2020-rahoitusta saaneessa hankkeessa on tarkoitus kehittää moottorin polttoainejoustavuutta, vähentää päästöjä merkittävästi lähelle nollatasoa sekä parantaa moottorien ohjaus- ja säätöjärjestelmiä.
Laboratorioinsinöörit Sonja Heikkilä ja Olav Nilsson sekä projektitutkija Antti Niemi kertovat ensimmäisten VEBICin moottorilaboratorion tutkimusajojen sujuneen hyvin. Kuvaaja: Riikka Kalmi

– Moottoriin asennetaan uusi ohjausjärjestelmä, jolla pystytään parantamaan moottorin säätöä ja hallintaa nykyisestä tuntuvasti, kertoo energiatekniikan professori Seppo Niemi Vaasan yliopistosta.

Päätavoitteena on moottorin polttoainevalikoiman laajentaminen. Mukana kokeissa on fossiilisia, uusiutuvia ja kierrätyspolttoaineita. Niemi ja hänen tutkimustiiminsä mittaavat esimerkiksi polttoaineiden syttymisominaisuuksia ja seuraavat polttoaineiden palamisprosessia.

– Katsomme, millaisia seoksia voimme ajaa ja millainen moottorin polttoainejärjestelmän tulee olla, jotta polttoaineita voidaan käyttää joustavasti.

HERCULES-2 on kahden suuren eurooppalaisen moottorivalmistajan Wärtsilän ja MAN Diesel & Turbon yhteishanke, jossa on lisäksi mukana muita yrityksiä kuten Dinex Ecocat sekä Vaasan yliopiston ohella useita yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. EU-rahoitus koko hankkeelle on yhteensä 16,8 miljoonaa euroa, josta Vaasan yliopiston osuus on 1,45 miljoonaa euroa.

Wärtsilän mukaan VEBIC on tärkeä osa Engine Research Initiative -tutkimusohjelmaa, jossa yhtiö kehittää huipputason polttomoottoriteknologiaa yhdessä neljän suomalaisyliopiston kanssa. Vastaavanlaista testauslaboratoriota ei ole missään muualla kuin Vaasan yliopistossa.

Professori Seppo Niemen mukaan tavoitteena on saada toinen iso moottori laboratorioon ensi vuonna ja yksi pienempi moottori mahdollisesti jo tänä vuonna.

Moottorilaboratoriota tukee polttoainelaboratorio, joka on toiminut VEBIC-tutkimusalustan yhteydessä jo vuoden ajan. Laboratorio on tukenut muassa HERCULES-2-hankkeen tutkimusta. Polttoainelaboratoriolla on käynnissä myös hyvää yritysyhteistyötä.

– Laboratorio tekee analyyseja muun muassa AGCO Powerille, Niemi kertoo.

Lisätietoa:

Energiatekniikan professori Seppo Niemi, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8304, sähköposti: seppo.niemi(at)uwasa.fi

Tietoa VEBIC-tutkimusalustasta:

Mitä mieltä olit jutusta?