Yritykset ja korkeakoulut loivat ICT-opetukselle ja -tutkimukselle tiekartan

ICT-tiekartta ICT:n vahva perusosaaminen, korkeakoulujen pysyttävä aallonharjalla, tärkeimmät työkalut haltuun, 80 prosenttia osaamisesta oltava perusosaamista
ICT-opetuksen ja -tutkimuksen uusi tiekartta on julkaistu. Tiekarttaa olivat laatimassa kaikki pohjalaiset ja keskipohjalaiset ICT-alan osaajia kouluttavat korkeakoulut ja iso joukko alan yrityksiä.

Syntynyt raportti ICT 2020-luvulla: opetuksen ja tutkimuksen tiekartta linjaa alan korkeakouluopetuksen sisältötoiveita ja täydennyskoulutustarpeita, tutkimuksen ja kehittämisen painopistealueita, korkeakoulujen roolia alan kaupallistamisessa sekä yritysten roolia alan osaajapulan ratkaisemisessa.

– Nyt syntynyt tiekartta on upea ICT-alan korkeakoulujen ja yritysten välisen yhteistyön tuotos, kiittelee Pohjanmaan kauppakamarin johtaja Paula Erkkilä. – Näin laajamittaista pohdintaa alan kehityslinjoista elinkeinoelämän tarpeita kuunnellen ei ole aiemmin tehty.

Tiekartan mukaisia päätoimenpiteitä lähitulevaisuudessa ovat esimerkiksi ICT-opetuksen vahvan perusosaamisen varmistaminen siten, että myös ajankohtainen erityisosaaminen sisällytetään opetussuunnitelmiin, ICT:n tutkimus- ja kehitystoiminnan lisääminen yhteistyössä yritysten kanssa sekä opiskelijoiden työelämävalmiuksien vahvistaminen ja yrittäjähenkisen liiketoimintaosaamisen lisääminen.

– Tiekartta on myös Vaasan yliopiston ICT-alan opetus- ja tutkimustoiminnalle tärkeä työkalu opetussisältöjen ja tutkimusaiheiden kartoittamisessa. Keskeistä on yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa osaamisen ja asiantuntijuuden kasvattamiseksi niin, että korkeakouluista saatava osaaminen synnyttäisi uutta liiketoimintaa, sanoo Vaasan yliopiston tietotekniikan professori ja Digital Economy -tutkimusalustan johtaja Heidi Kuusniemi.

Tiekartan laatimisen pohjaksi Pohjanmaan kauppakamarin ICT-valiokunta järjesti keväällä yrityksille ICT-työpajan Vaasan yliopistolla. Työpaja keräsi yrityksiltä ja alan kouluttajilta palautetta siitä, mitä asioita opiskelijoiden pitäisi oppia koulutuksessa ja millainen tutkimustoiminta hyödyttäisi yrityksiä. Työpaja toteutettiin learning caféna ja siihen osallistui noin 40 henkilöä seudun yrityksistä ja korkeakouluista. Työpaja järjestettiin yhdessä alan opetusta tarjoavien Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueen korkeakoulujen ja Allied ICT Vaasan kanssa.

Tiekartta on julkaistu Pohjanmaan kauppakamarin verkkosivuilla:

https://www.ostro.chamber.fi/wp-content/uploads/2020/10/201030-ICT-tiekartta.pdf

Mitä mieltä olit jutusta?