Ilmoittautumisen peruuttaminen tehtävä ajoissa
Opintoihin ilmoittautuminen on aina sitova. Opintoihin ilmoittautumisesta lähtee opiskelijalle automaattinen vahvistusviesti sähköpostiin. Opintojen peruuttaminen tapahtuu vahvistusviestissä olevan peruutuslinkin kautta. Peruuttaminen on suurimmassa osassa kursseja tehtävä viimeistään kahta viikkoa (14 päivää) ennen opetuksen alkua (esim. ensimmäinen luento, verkkokurssin alkamispäivä). Sanomalehtiyliopiston kursseissa ja kirjatentteinä suoritettavissa kursseissa peruutusaika päättyy neljä viikkoa ennen ensimmäistä tenttiä tai palautuspäivää.
Käynnistyneet opinnot voi peruuttaa tai keskeyttää vain todistetun sairaustapauksen vuoksi. Näissä tapauksissa opintojakson ja/tai opintokokonaisuuden peruuttamisesta tai keskeyttämisestä tulee aina tehdä kirjallinen ilmoitus opiskelijapalveluun. Myöhästyneitä peruutuksia, joiden syynä ei ole sairaustapaus, ei huomioida, eikä laskutettuja/maksettuja osallistumismaksuja palauteta.
Osallistumismaksut peritään ilmoittautumisten mukaan. Mikäli myöhästyneen peruutuksen syynä on todistettava sairaus, osallistumismaksua ei peritä. Osallistumismaksua ei myöskään peritä opiskelijalta, mikäli opintojakso joudutaan peruuttamaan Avoimen yliopiston toimintaan liittyvän syyn vuoksi.






