OP Ryhmä lahjoittaa 200 000 euroa Vaasan yliopistolle

Vaasan yliopiston ja OPn edustajat lahjoitustilaisuudessa
Pohjanmaan kolmen maakunnan osuuspankit ja OP Ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta lahjoittavat Vaasan yliopistolle yhteensä 200 000 euroa.

–  Yliopistolahjoituksen avulla tuemme tutkimusta ja opetusta, vahvistamme paikallista osaamista ja lisäämme maakunnallista elinvoimaisuutta. Perustehtävämme mukaisesti haluamme olla aktiivisesti kehittämässä elämisen edellytyksiä koko Pohjanmaan alueella, toteavat OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkanen, OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala ja Vaasan OP:n toimitusjohtaja Ulf Nylund.

Kolmen maakunnan osuuspankeista lahjoittajina ovat Alajärven, Alavuden, Etelä-Pohjanmaan, Jokilaaksojen, Keski-Pohjanmaan, Korsnäsin, Kruunupyyn, Kuortaneen, Laihian, Lehtimäen, Peräseinäjoen, Pietarsaaren, Purmon, Vaasan ja Vimpelin Osuuspankit. OP Ryhmä on tukenut lahjoituksilla pitkäjänteisesti Vaasan yliopiston tutkimus- ja opetustyötä.

– Tällä merkittävällä lahjoituksella voimme kehittää yliopiston toimintaa tulevaisuutta ajatellen. Meillä on jo pitkään ollut hyvää ja laajaa yhteistyötä OP Ryhmän ja alueen osuuspankkien kanssa, sanovat Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto ja yhteysjohtaja Harry Linnarinne.

Kolmen maakunnan osuuspankkien osuus lahjoituksesta on 80 000 euroa ja OP Osuuskunnan osuus 120 000 euroa. Lahjoitus on osa kokonaisuutta, jossa OP Ryhmä lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,8 miljoonaa euroa kesäkuussa 2022 päättyvällä varainhankintakaudella. Lahjoituksella OP Ryhmä haluaa tukea suomalaista osaamista ja tutkimusta, luoda edellytyksiä kestävälle kasvulle ja edistää toimintaympäristönsä pitkän aikavälin menestystä.

Tietolaatikko

Varainhankintakampanjamme on käynnissä kesäkuun loppuun, vielä ehdit lahjoittaa tutkimukseen ja koulutukseen: https://www.uwasa.fi/fi/varainhankinta

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Mitä mieltä olit jutusta?