Jari Autioniemi

Tutkijatohtori

HTT, YTM
Johtamisen yksikkö, Sosiaali- ja terveyshallintotiede
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
029 449 8127
Wolffintie 34, 65200 Vaasa
Ankkuri 3.krs

vCard icon Lataa yhteystietoni vCard-muodossa.


Tutkimusintresseihini kuuluvat julkisjohtamisen paradoksisuus ja kompleksisuus, hyvä hallinto sekä tietopohjainen päätöksenteko.

Olen toiminut lukuisissa tutkimushankkeissa. Tutkin tällä hetkellä RELIEF-hankkeessa kestävyysmurroksen oikeudenmukaista toteutumista oikeusjärjestelmän näkökulmasta. Toimin myös WELGO-hankkeessa, jonka tavoitteena on ymmärtää pandemianhallinnan koordinaatiomekanismeja, legitimiteettiä ja resilienssiä. Olen aikaisemmin toiminut Euroopan Parlamentin tilaamassa tutkimuksessa, jossa tarkastelin ministereiden ja johtavien virkamiesten eturistiriitapolitiikkojen tehokkuutta EU-jäsenmaissa. Olen myös arvioinut eturistiriitoja ja hyvää hallintoa uusissa hyvinvointialueissa esimerkiksi ajatuspaja Liberan projektissa. Väitöskirjani käsitteli vastuullista julkista johtamista, jota arvioin Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toimintateorian kautta.

Olen kirjoittanut yhdessä teoksen "The Effectiveness of Conflict of Interest Policies: A Comparative Study of Holders of Public Office in the EU Member States" (Peter Lang, 2021).

Toimin Hallinnon Tutkimuksen Seuran julkaisemassa tieteellisessä lehdessä "Hallinnon Tutkimus" toimitussihteerinä (JUFO=2). Aikaisemmin olen työskennellyt seurassa taloudenhoitajana kolmen vuoden ajan.

Minulla on pitkäaikaista kokemusta korkeakouluhallinnosta ja opetuksen digitaalisesta kehittämisestä. Minulla on kahdeksan vuoden kokemus opetus- ja ohjaustehtävistä (kandi, pro-gradu, väitöskirja). Olen vastannut koulutuksen kehittämisestä, suunnittelusta ja projektijohtamisesta. Olen työskennellyt Vaasan avoimen yliopiston TRY-hankkeessa (Toinen Reitti Yliopistoon), jossa luotiin julkishallinnon koulutus täysin digitaalisena HTK-tutkintona. Tehtäviini on kuulunut sosiaali- ja terveysjohtamisen maisteriohjelman kehittäminen paikkariippumattomaksi koulutusohjelmaksi.

Vuosien varrella olen opettanut 17 kurssikokonaisuutta, yhteensä noin 30 kertaa. Olen työskennellyt digimentorina Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä (yksi vuosi). Olen toiminut jatko-opiskelijoiden yhteyshenkilönä tohtoriohjelmassa ja vastannut HOPSista.

 

Tämän hetkinen opetus

HTK2420 Tutkimuksen tekemisen perusteet

HTK2601 Tutkimusmenetelmät

HTM3450 Tutkimusseminaari (sosiaali- ja terveyshallintotiede)

HTM3605 Hallintotieteellisen tutkimuksen menetelmät

 

Valitut julkaisut

Autioniemi, Jari, Nordin, Patrik, Jalonen, Harri, Jalonen, Kari & Uusikylä, Petri (2023). Tilannetietoisuuden paradoksit terveyskriisissä: Tiedonmuodostuksen jännitteet sidosryhmien välillä. Politiikka 65:3, 196-221.

Mäntylä, Niina, Autioniemi, Jari & Kosonen, Jonna (2023). Academic Freedom and the Rule of Law. Scandinavian Studies in Law 69, 393-420.

Partinen, Hanna, Mäntylä, Niina, Kosonen, Jonna & Autioniemi, Jari (2023). Tutkimuksen vapauden merkitys oikeusvaltiossa. Teoksessa: Mäntylä, Niina, Viljanen, Jukka & Perttola, Laura (toim.): Tieto, valta ja vaikuttaminen oikeusvaltiossa. Gaudeamus, Helsinki. 93-115.

Hyyryläinen, Esa, Autioniemi, Jari & Lehto, Kirsi (2022). Paradoksiteoria pakottaa julkisen johtamisen tutkijat uudelleenajatteluun. Teoksessa Paananen, Henna, Jäntti, Anni, Kork, Anna-Aurora, Kurkela, Kaisa, Leponiemi, Ulriika, Sinervo, Lotta-Maria, Tuurnas, Sanna (toim.): Hallintotieteellinen tutkimus muutoksen kohteena ja tekijänä. Vastapaino, Tampere. 84-104.

Mäntylä, Niina, Autioniemi, Jari, Pernaa, Hanna-Kaisa, Partanen, Hanna, & Kosonen, Jonna (2022). Onko hallinnon tutkimuksen vapaus vaarassa? Teoksessa: Paananen, Henna, Jäntti, Anni, Kork, Anna-Aurora, Kurkela, Kaisa, Leponiemi, Ulriika, Sinervo, Lotta-Maria, Tuurnas, Sanna (toim.): Hallintotieteellinen tutkimus muutoksen kohteena ja tekijänä. Vastapaino, Tampere. 59-81.

Demmke, Christoph, Autioniemi, Jari, Lenner, Florian & Paulini, Maros (2021). The Effectiveness of Conflict of Interest Policies: A Comparative Study of Holders of Public Office in the EU Member States. Peter Lang, Berlin.

Demmke, Christoph, Autioniemi, Jari & Lenner, Florian (2021). The End of the World as We Know It Public Ethics in Times of De-Standardisation and Individualisation. Public Management Review.

Demmke, Christoph, Autioniemi, Jari & Lenner, Florian (2021). Explaining the Popularity of Integrity Policies in Times of Critical Governance: The Case of Conflicts of Interest Policies for Ministers in the EU-Member States. Public Integrity.

Autioniemi, Jari (2021). Responsible Public Management: Communicative Assessment of Administrative Doctrines. Translation of the academic dissertation. Acta Wasaensia 464. University of Vaasa.

Demmke, Christoph, Paulini, Maros, Autioniemi, Jari & Lenner, Florian (2020). The Effectiveness of Conflicts of Interest Policies and Practices for Ministers and Top-officials in the Member States of the European Union. Policy Department for Citizen's Rights and Constitutional Affairs. European Parliament, Brussels.

Julkaisut ja asiantuntijatehtävät

» Tutkimustietokanta SoleCRIS