Vaasan yliopisto kehittää vihreiden innovaatioiden koulutusta Vaasaan GREENOVET-hankkeessa

greenovet-hanke
Vaasan yliopisto, Vamia, ammattikorkeakoulu Novia ja teknologiakeskus Merinova ovat mukana yhteiseurooppalaisessa GREENOVET-hankkeessa, joska yhdistää eurooppalaiset oppilaitokset ja vihreät innovaatiot. Vaasan alueen lisäksi hankkeessa ovat mukana Steiermark Itävallassa, Leiria Portugalissa ja Skopje Pohjois-Makedoniassa. Hanke on saanut 4,4 miljoonan osarahoituksen EU:n Erasmus+ -ohjelman kautta.

Yksi hankkeen tavoitteista on perustaa jokaiselle alueelle vihreiden innovaatioiden ammatillisen koulutuksen huippuyksiköt eli osaamiskeskukset, jotka tekevät yhteistyötä myös keskenään. Vaasan alue profiloituu hankeen myötä yhä selkeämmin vihreiden arvojen ja vihreiden innovaatioiden koulutuksen seutuna. Hanke palvelee kaikkia alueen koulutusorganisaatioita.  

– On todella mahtavaa saada tämän tason projekti Vaasaan. Perustettavat osaamiskeskukset ovat ammatillisen koulutuksen huippuyksiköitä Euroopassa, ja yksi tällainen tulee nyt Vaasaan, sanoo projektivastaava, tuotantotalouden tutkijatohtori  Ahm Shamsuzzoha Vaasan yliopistosta.

Shamsuzzoha on yksi Vaasan yliopiston uusista, professorin urapolulle nimitetyistä tenure track -tutkijoista. Hän työskentelee Tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateemisessa yksikössä ja tekee tutkimusta yliopiston Digital Economy -tutkimusalustalla.

Toteuttavan pilottihankkeen rahoitus kanavoituu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman kautta. Osarahoitus tulee mukana olevien hankepartnereiden kautta. Vaasan alueen osuus rahoituksesta on 1,2 miljoonaa euroa.

–Vihreät arvot ja kestävä kehitys ovat yhä tärkeämpi kilpailuvaltti ja kilpailuetu. Tämän projektin myötä kehitämme koulutustoimintaa vihreämpään suuntaan. Kun Vaasa tunnetaan seutuna, jossa vihreät arvot ovat vahvasti läsnä, tänne on helpompi houkutella opettajia, opiskelijoita ja yrityksiä. Tiedämme, että työvoimapula on jo nyt konkretiaa. Jos ja kun akkuhankkeet toteutuvat Vaasan seudulla, tarvitsemme lisää työvoimaa, sanoo Vamian rehtori Åsa Stenbacka.

Hanke toteutetaan yhdessä paikallisten yritysten kanssa. Mukana oleville yritykselle tarjotaan mahdollisuutta tehdä yhteistyötä Steiermarkissa, Leiriassa sekä Skopjessa sijaitsevien yritysten kanssa.  Esimerkiksi Itävallan Steiermark on vaasalaisten yritysten näkökulmasta varsin mielenkiintoista seutua. Siellä sijaitsee nimittäin laaja ja palkittu GreenTech -klusteri.

Lokakuuhun 2024 saakka kestävä projekti osallistaa toistasataa opettajaa ja heidän opiskelijoitaan kaikilla ammatillisen koulutuksen tasoilla pohtimaan tapoja, joilla sekä toisen että kolmannen asteen ammattiosaamista voidaan kehittää vihreämpään, yrittäjämäisempään ja innovatiivisempaan suuntaan.

– Yhdessä Vaasan seudun työelämän kanssa kehitetään sekä koulutusohjelmia että useita alueellisia alaprojekteja, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Muita uusia toimintatapoja ovat muun muassa hackathonit, kilpailut ja niin edelleen. Seudun yrityksistä on valittu hankkeelle 20 hengen ohjausryhmä, joka kokoontuu ensimmäistä kertaa kesäkuun lopulla miettimään suunnitteilla olevan osaamiskeskuksen strategiaa, sanoo Stenbacka.

Ammatillisen koulutuksen huippuyksiköt (Centres of Vocational Excellence, CoVE) ovat Euroopan unionin uusi koulutuspoliittinen kehittämisaloite. Huippuyksiköillä tulee olemaan keskeinen rooli alueen osaamisen ja sitä kautta talouden kasvattamisessa. Ammatillisen koulutuksen huippuyksiköiden toiminta ankkuroidaan alueellisiin älykkään erikoistumisen strategioihin. GREENOVETin pilottihankeessa mukana olevat neljä aluetta myös oppivat toisiltaan koko hankkeen ajan.

Lue lisää GREENOVET-hankkeesta

Lisätiedot

Projektivastaava, tutkijatohtori Ahm Shamsuzzoha, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8445, ahm.shamsuzzoha@uwasa.fi
Rehtori Åsa Stenbacka, Vamia, puh. 040 750 7030, asa.stenbacka@vamia.fi

Kuva: Greenovet-hankkeen kuvituskuva

Image

Image
Mitä mieltä olit jutusta?

Eniten reaktioita tällä viikolla