Syksyn maisteriohjelmien uudet opiskelijat valittu

iloiset ihmiset pöydän ääressä
Tammikuussa alkavien Vaasan yliopiston Seinäjoella toteutettavan kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelman ja Helsingissä toteutettavan sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelman uudet opiskelijat on valittu. Työn ohessa suoritettavat maisteriohjelmat olivat jälleen hyvin suosittuja.

Kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelmaan valittiin 35 uutta opiskelijaa, ohjelmaan tuli hakemuksia yhteensä 260. Opiskelijavalinta perustui hakijan aikaisempiin korkeakouluopintoihin ja esseetehtävään. Kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelma keskittyy kasvavan yrityksen vastuulliseen johtamiseen ja kehittämiseen. Opinnot johtavat kauppatieteiden maisterin tutkintoon (120 op) ja antavat valmiudet toimia erikokoisissa kehittyvissä yrityksissä, startupista aina suuriin kansainvälisiin yrityksiin.

Sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelmaan valittiin 25 uutta opiskelijaa, ohjelmaan tuli hakemuksia yhteensä 316.  Valinta perustui hakijan aikaisempaan korkeakoulututkintoon sekä yliopisto-opintoihin, ohjelmaan ei järjestetä valintakoetta. Ohjelma oli tänä vuonna haussa viimeistä kertaa syksyn yhteishaussa. Ohjelman seuraava haku on keväällä ja toteutus syksyllä 2022 Vaasassa, ohjelman toteutus jatkuu Vaasassa etäopintoina. Sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelma huomioi erityisesti työelämässä olevien aikuisopiskelijoiden tarpeet, ja opetuksessa hyödynnetään joustavia opetusmenetelmiä sekä verkko-opetusta. Opinnot vahvistavat johtamisvalmiuksia sekä lisäävät opiskelijoiden hallinnollista ja taloudellista osaamista. Valmistuvat suuntaavat usein alan johtotehtäviin.

Kaikki syksyn yhteishaussa hakeneet ovat saaneet tiedon valinnan tuloksesta sähköpostitse sekä Oma Opintopolku -palvelusta. Koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 3. joulukuuta.

Kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelman uusien opiskelijoiden opinnot alkavat 13. tammikuuta ja sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelman uusien opiskelijoiden opinnot 18. tammikuuta.

Lisätietoja

Vararehtori Annukka Jokipii, puh. 029 449 8482, annukka.jokipii@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?

Eniten reaktioita tällä viikolla