Nyyti vinkkaa 5/2022

Nyyti vinkkaa - Nyyti News

Nyyti ry julisti opiskelijoiden ilon päivänä, vappuna, onnellisen opiskelijan eli Homo studiensis -lajin uhanalaiseksi ja aloitti sen suojelemiseksi varainhankintakampanjan. Tuotoilla edistetään opiskelijoiden mielenterveyttä.

Mielenterveysapua tarvitsevien opiskelijoiden määrä on hälyttävästi kasvanut ja palvelut ovat ruuhkautuneet. Nyt on aika kääntää suunta ja toimia sen eteen, että vahvistetaan jokaisen opiskelijan mielenterveyttä ja ehkäistään ongelmien vaikeutumista.

Kutsumme kaikki mukaan yhteisöllisen ja sosiaalisen Homo studiensis -lajin suojelutalkoisiin, jotta opiskelijat saisivat tietoa, tukea – erityisesti vertaistukea – opiskelun ja jaksamisen haasteisiin.

”Tämä koskettaa meitä kaikkia, myös yrityksiä. Opiskelijat ovat tulevaisuuden työnantajia, esihenkilöitä, työkavereita, ystäviä, äitejä ja isiä, päättäjiä, yhteiskunnan jäseniä, ja nyt he tarvitsevat apua. Olemme rakentaneet monia toimivia yksilö- ja ryhmäpalveluita, joiden toiminnan jatkuvuutta voi tukea lahjoittamalla oman kykynsä mukaan. On tärkeää, että opiskelijoiden hätä tehdään näkyväksi ja siksi kannattaa myös jakaa tietoa ja osallistua keskusteluun”, toteaa Nyytin toiminnanjohtaja Minna Savolainen.

Lue lisää, osallistu keskusteluun, jaa tietoa ja lahjoita.

Toukokuussa Nyytissä

Tästä uutiskirjeestä löydät tietoa Nyytin toiminnasta toukokuun aikana. Kuukauden aikana pyörivät myös Nyytin suositut chatit.

Joko huomasit, että Nyyti ry löytyy nyt myös LinkedInistä. Klikkaa tästä niin, pääset Nyytin LinkedIn sivulle. Ota sivu seurantaa!

Seuraa toimintaamme Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä, Tuudossa, LinkedInissä ja tietenkin verkkosivuillamme.

Tukea opiskelijoiden yksinäisyyteen

Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteinen kolmivuotinen hanke korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseksi on käynnistynyt. Kehitämme ja tarjoamme yksinäisyyttä kokeville opiskelijoille niin yksilömuotoista keskusteluapua, ryhmämuotoista vertaistuellista toimintaa kuin oma-apukurssia yksinäisyyden vähentämiseen. Lisäksi tarjoamme opiskelijoiden parissa toimiville menetelmäkoulutuksia ja puheeksiottokoulutuksia, jotta valmiudet ja osaaminen kohdata yksinäisyyttä korkeakouluissa lisääntyvät.

Jo nyt tarjoamme yksinäisyyttä kokeville opiskelijoille mahdollisuutta saada tukea tilanteeseensa kahdenkeskisen keskustelutuen kautta. Tuki koostuu viidestä yksilöllisestä keskustelutapaamisesta ja seurantatapaamisesta sekä itsenäisestä työskentelystä Yksinäisyys -tehtäväkirjan avulla. Kaikki Suomen korkeakouluopiskelijat opiskelupaikasta riippumatta ovat toiminnan piirissä. Vinkkaa mahdollisuudesta opiskelijoillesi! Lisätietoja löytyy hankeyhteistyökumppanimme HelsinkiMission verkkosivuilta, joilta voi varata suoraan myös ajan itselleen.

Kenties olet kiinnostunut myös tarjoamistamme puheeksiottokoulutuksista ja menetelmäkoulutuksista opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseksi? Tai toivoisit puheenvuoroa, työpajaa tai muuta yhteistyötä aiheen tiimoilta?

Ole yhteydessä:
Annina Lindberg, hankepäällikkö
Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä vähentämässä -hanke
annina.lindberg(at)nyyti.fi p. 050 341 7473

Nyytin Chat

Toukokuun chateissämme keskustellaan uupumuksesta sekä pyritään löytämään keinoja toipumiseen sekä jaksamisen ylläpitämiseen. Lisäksi pohditaan oman arjen armollisuutta ja tekemisemme mielekkyyttä sekä sitä, miten voisi kokea riittävänsä itselleen ja tuleville työnantajille poikkeuksellisista opiskeluoloista huolimatta. Kuun viimeisessä chatissä keskustellaan siitä, mitä ajatuksia askel kohti työelämää herättää. Klikkaamalla alta chatin nimeä näet tarkemman kuvauksen chatistä.

Chatit toteutetaan torstaisin klo 18–20. Löydät ryhmämuotoiset chattimme sekä lisätietoa kaikista kevään chateistämme verkkosivuiltamme.

Ryhmiä ja kursseja opiskelijoille

Mindfulness & stressinhallinta (MBSR) -kurssi verkossa

Painaako alituinen stressi niskassa? Olet ehkä kuullut rentoutumisesta, mutta ei ole ollut aikaa pysähtyä? Ehkä tänä kesänä olisi sen aika?

Ota aikaa omalle hyvinvoinnillesi ja tule mukaan 7.6.-26.7.2022 järjestettävälle MBSR-kurssille.

Lue lisää ja varaa paikkasi ryhmässä ennakkoilmoittautumisella täältä!

NyytiBot

Joko huomasit verkkosivujemme uuden NyytiBotin? Jos et, niin käy tutustumassa ja kokeilemassa, miten botti toimii. NyytiBot tervehtii tulijaa verkkosivujemme oikeassa alakulmassa.

Nyytin toimistolla uusia opiskelijoiden mielenterveyden tekijöitä ja vanhoja tekijöitä uusissa tehtävissä

Timanttinen joukkomme on saanut uusia vahvistuksia kevään aikana. Maaliskuun alussa vaikuttamisen asiantuntijan tehtävässä aloitti Tommi Yläkangas. Tommi on aiemmin työskennellyt soveltava liikunta Soveli ry:n toiminnanjohtajana. Tutustu Tommiin tästä.

Vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan tehtävässä aloitti huhtikuun alussa Nyytin eri toiminnoista, viimeksi mielenTEKoja -projektista, tuttu Linda Lindström.

Uudessa HelsinkiMission kanssa yhteistyössä toteutettavassa Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä vähentämässä -hankkeessa aloitti huhtikuun alussa hankepäällikkönä Nyytissä jo tuttu aiemmin Yhdessä yhteisöksi -hanketta luotsannut Annina Lindberg. Anninan työparina asiantuntijana aloitti Emmi Kyyhkynen. Emmi siirtyi Nyytiin MariaAkatemian KeijunVarjo -toiminnasta. Tutustu Emmiin tästä.

Huhtikuussa käynnisteltiin myös uutta MiehenTila-hanketta, johon asiantuntijaksi siirtyi Takaisin Opintoihin -hankkeestamme tuttu Atte Rimppi. Hankepäällikkönä toukokuun alussa aloitti Samuli Hietala. Hän siirtyi meille Väestöliiton PoikienPuhelin -toiminnasta. Tutustu Samuliin tästä. Nyytissä tuntityöntekijänä kevään työskennellyt Henri Heikintalo puolestaan siirtyi Takaisin Opintoihin -hankkeeseen hankekoordinaattoriksi. Tutustu tästä Henriin!

Toukokuun alussa kehittämispäällikkönä aloitti Nyytin Myötätuntoa korkeakouluissa -hanketta vetänyt Laura Heimonen. Leena Tuuttila puolestaan siirtyi kehittämispäällikön tehtävästä vastaamaan asiantuntijana Nyytin mentoritoiminnasta.

Kaikkien työntekijöiden yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivultamme.

Mitä mieltä olit jutusta?