Levón-salin remontti on valmis – katso kuvat

Levón
Auditorio Levónin remontin toinen vaihe on valmistunut ja sali on käytettävissä. Salin uusi ilme on raikas, mutta kunnioittaa alkuperäistä arkkitehtuuria. Suurin muutos tapahtui salin reunoilla, jonne rakennettiin tasanteita, jotka mahdollistavat auditorion monipuolisemman ja tehokkaamman käytön.

Levónin remontin toinen osa valmistui ajallaan ja työmaa sujui suunnitelmien mukaisesti. Remontin toisen vaiheen kohteena olivat salin penkit, lattiat sekä uudet sivutasanteet. Salia reunustavat tasanteet mahdollistavat monipuolisen työskentelyn paitsi luennoilla, mutta myös salin laajemman käytön myös luentojen ulkopuolella. Levóniin voi halutessaan tulla tekemään ryhmätöitä tai opiskelemaan silloin, kun se on vapaana. 

Image

Sali on jo nyt käytössä voimassa olevien koronarajoitusten mukaisesti. Uusien tasanteiden kalusteet saapuvat loppusyksystä johtuen pitkittyneistä toimitusajoista. Kiinteitä katsomopaikkoja Levónissa on 350, joiden lisäksi tasanteille mahtuu käyttötarkoituksesta riippuen 53–87henkilöä. Salin kokonaiskapasiteetti tulee siis olemaan 403–437. Alun perin salissa oli 500 paikkaa. Kuvia Levónista ennen, jälkeen sekä remontin aikana löydät kampuskehityksen galleriasta.

Image

Kertaus allianssimallista 

Kampushankkeen toteutustavaksi on valittu allianssimalli, joka perustuu yhteiseen sopimukseen projektin päätoimijoiden välillä sekä nojaa vahvasti yhdessä tekemiseen. Toimijat muodostavat yhdessä allianssin, joka vastaa yhdessä koko projektin toteutuksesta yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti.  

Allianssimalliin kuuluu keskeisellä tavalla innovointi, hankkeen aikaisten oppien hyödyntäminen sekä riskien ja onnistumisten jakaminen kumppanien kesken. Tavoitteenamme on saavuttaa sekä aikataulullista että taloudellista etua, sillä allianssi mahdollistaa perinteistä kilpailutus-urakointimallia paremmin joustavat toimintatavat sekä keskeytyksettömän työskentelyn. Allianssi on perinteistä kilpailutus-urakointimallia toimivampi kustannusten kannalta, sillä myös voitot sekä mahdolliset tappiot jaetaan allianssikumppaneiden kesken. On siis kaikkien etu, että pysymme budjetissa alusta loppuun.  

Toimeksiantajana allianssissa on Vaasan yliopiston kiinteistöyhtiö Vaasan Merikampus Oy. Muina allianssin osapuolina ovat Arkkitehtitoimisto K2S Oy, rakennesuunnittelusta vastaava Ramboll Finland Oy, talotekniikkasuunnittelusta vastaava Granlund Pohjanmaa Oy sekä toteuttajana rakennusliike Peab Oy. 

Lisätietoja

Talousjohtaja Harri Salmela, Vaasan yliopisto, p. 029 4498590, harri.salmela@uwasa.fi

kampushanke@uwasa.fi

Tietolaatikko

Kampuskehityshankkeen etenemistä voit seurata kampuskehityksen omilla sivuilla

Mitä mieltä olit jutusta?