Terveysturvallista opiskelua
Koronavirukseen liittyvissä asioissa voit olla yhteyksissä hr-services@uwasa.fi

Opiskelu vuonna 2023
Tarjoamme laadukasta koulutusta kampuksella ja osin myös etänä. Keskiössä ovat uudet pedagogisesti kehittyneet monimuoto-opetusta tukevat ratkaisut. Kampuksella tapahtuva opetus suunnitellaan koulutusohjelmittain niin, että sitä on tarjolla tasaisesti läpi lukuvuoden. Lähtökohtana on, että yliopistoyhteisön jäsenet voivat työskennellä ja opiskella terveysturvallisesti.
- Opetusta voidaan järjestää myös hybridisti (osa opiskelijoista on kampuksella ja osa osallistuu etänä). Opettaja ilmoittaa muutoksista Moodlessa tai Pepissä. Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) tarjoamat yhteistyökurssit toteutetaan VAMKin päätösten mukaisesti.
-
Tritonian vahtimestareilla (pääaula) on 4 kpl jabrakaiuttimia, joita opiskelijat voivat lainata päivälainaan ryhmätyöhuoneisiin hybridiopiskelua varten.
Kannustamme kaikkia opiskelijoitamme ottamaan rokotteen vuorollaan. Seuraathan oman sairaanhoitopiirisi ohjeistusta koronavirusrokotteista.
Lähi- ja etäopetus koulutusohjelmissa
Syksystä 2022 lähtien Vaasan yliopistossa kandidaattiohjelmien kaksi ensimmäistä vuotta ovat pääsääntöisesti lähiopetuksena järjestettävää opetusta. Kolmantena vuotena monimuoto- ja hybridiopetuksen määrää lisätään.
Maisteriohjelmissa ensimmäinen vuosi on pääsääntöisesti lähiopetuksena järjestettävää opetusta. Toisena vuonna monimuoto- ja hybridiopetuksen määrää lisätään.
Kampuksella tapahtuu
Kaikki opiskelijoille suunnatut tapahtumat löydät tapahtumakalenterista.
Kampuksella ja muualla Vaasassa toimintaa järjestävät myös yliopiston liikuntapalvelut sekä yliopiston ja ylioppilaskunnan yhteinen Mikä neuvoksi -hanke.
Kampuksella voi järjestää tapahtumia ilman koronaan liittyviä rajoituksia.
Yliopiston tilat ja palvelut
Huolehditaan omasta ja toistemme terveysturvallisuudesta, joten tulethan kampukselle vain täysin terveenä. Suosittelemme, että jäät kotiin etäopiskelemaan myös siinä tapauksessa, mikäli joku kanssasi samassa taloudessa asuva sairastaa koronaa tai olet altistunut koronalle lähipiirissäsi.
Tervahovissa (klo 8–20.45) ja Fabriikissa (klo 8–18) kaikki opetustilat ovat opiskelijoiden käytettävissä itseopiskelutiloina silloin, kun niissä ei ole luentoja, muuta opetusta tai tapahtumia.
Opintojen ohjausta annetaan mm. orientaatioissa, HOPS-työpajoissa, temaattisissa drop in -tapaamisissa, opintojen suorittamiseen liittyvissä työpajoissa ja yksilöohjauksena. Ajan etäohjaukseen voi varata sähköisellä ajanvarauksella Moodlesta.
Lisätietoja kampusalueen rakennuksista ja mm. itseopiskelutiloista Tilat-sivulta.
Etäopiskelu
Katso vinkit etäopiskeluun Kehitä opiskelutaitojasi -sivulta.
Tenttiminen
EXAM-tenttitilaon auki normaalisti. Lisätietoa tenttijärjestelyistä Opintojen suorittaminen -sivuilta.
Kirjaston palvelut
Lisätietoja Tritonian verkkosivuilta
Liikuntapalvelut
Lisätietoja Liikuntapalveluiden verkkosivuilta.
Ravintolapalvelut
Lisätietoja Juveneksen Vaasan kampuksen verkkosivuilta.
Kampukselle palaavan muistilista
Kampuksille paluu tarkoittaa kaikille jälleen kerran uuteen sopeutumista. Toisten kohtaaminen voi herättää tunteita laidasta laitaan – kohtaamiset voivat tuntua jännittäviltä, ihanilta, väsyttäviltä, kauan kaivatuilta tai joltain ihan muulta – kaikkia näitä tunteita ja välillä samaan aikaan. Muista, ettet näiden tunteiden kanssa ole yksin.
Lisäksi on hyvä muistaa, että meillä on kaikilla sosiaalisten suhteiden osalta erilaisia tarpeita. Yksin olemisen taito on tärkeä toisten ihmisten näkemisen rinnalla – yksin ollessa akut voivat latautua joskus helpommin.
- Uskaltaudu uusiin tilanteisiin ja ole kärsivällinen, yritä olla ajattelematta sitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Jännitys on luonnollista ja kaikkia meitä jännittää joskus.
- Osallistu rohkeasti opiskelijajärjestöjen tapahtumiin ja jos kaipaat jotain muuta toimintaa, esitä toive opiskelijajärjestöille.
- Riittävän hyvä riittää. Muista, että riittävän hyvä on tässä vaiheessa supersuoritus. Aina ei tarvitse jaksaa eikä suorittaa. Ole armollinen itseäsi ja muita kohtaan.
- Tunnista stressaavat tilanteet ja tavoittele tasapainoa. Pyydä apua tutoreilta, tai oman oppilaitoksesi hyvinvoinnin ja ohjauksen työntekijöiltä. He ovat sinua varten.
Huolehdi kehostasi, huolehdit mielestäsi
Ota pieniä askeleita kohti arjen rutiineja. Huolehtimalla riittävästä ravinnosta, unesta, liikkeestä ja palautumisesta vastaamme oman kehomme tarpeisiin, joiden avulla myös mieli voi paremmin. Säännöllinen päivärytmi, riittävä ravinto ja uni sekä toimeliaisuus ovat tehotoimia stressiä vastaan. Luonnossa liikkuminen on myös todettu tehokkaaksi avuksi stressiin.
Arki rullaamaan tauottaen
Aivot tarvitsevat lepoa, ja keho tarvitsee säännöllistä liikettä. Pitämällä riittävästi taukoja päivän aikana opintojen lomassa jaksat paremmin. Suunnittele ajankäyttösi siten, että opiskelun lisäksi aikaa jää myös virkistävään vapaa-aikaan. Opettele asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen – jos kaikkea ei ehdi tehdä, voi jotkut asiat jättää tekemättä tai tehdä pienemmällä panostuksella.
Lue lisää
Liikunnasta
- Vaasan yliopiston liikuntapalvelut
- UKK-instituutti: Miten lähteä liikkeelle?
- YTHS: Ryhti ja työskentelyasennot
- Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL):
- Liikuntaa hyvinvointisi tueksi (OLL)
Ravitsemuksesta
Stressistä
Muusta hyvinvoinnista ja vuorovaikutustaidoista
Tukea saa myös
- Vaasan yliopiston opintopsykologi
- Vaasan yliopiston omaohjaajat
- YTHS: Ryhmätoiminta ja verkkokurssit
- Nyyti ry: Ryhmät
- OivaMieli: Mielen hyvinvoinnin harjoitukset
Muistilistan ovat tuottaneet yhteistyössä YTHS, SYL, SAMOK, Nyyti ja opintopsykologit.
Kasvomaskit
Voit käyttää kasvomaskia kampuksella halutessasi. Harkitse maskin käyttöä oman terveytesi ja turvallisuutesi perusteella etenkin, jos kuulut riskiryhmään.
Yliopisto varaa lähiopetustilanteita varten kertakäyttöisiä maskeja opiskelijoille ja opettajille.
Mistä lisätietoa, apua ja tukea?
Mikäli sinulla on hengitystieoireita, on tärkeää, että pysyt kotona ja otat yhteyttä alueesi terveydenhuoltoon. Kampukselle saa tulla vain terveenä. Ilmoita kurssipoissaolostasi opettajallesi normaaliin tapaan.
Varaa opiskelullesi ja oppimiseen riittävästi aikaa. Lisätukea etäopiskeluun löydät esim. Nyyti ry:n palveluista.
Jos olet saanut tiedon positiivisesta tuloksesta tai altistumisesta, tilanne voi olla henkisesti erittäin raskas. Saatat kokea häpeää, syyllisyyttä tai huolta omasta terveydestäsi tai muiden ihmisten mahdollisesta altistamisesta tai tartuttamisesta. Jos sinulle tulee tunne, että tilanne on liian raskas, kannustamme ottamaan yhteyttä opintopsykologiin tai YTHS:ään.
Myös Vaasan ylioppilaskunta tarjoaa apua tarvittaessa. Lue lisää VYY:n sivuilta.
Vaasan tilanteesta löydät ajankohtaisimman tiedon Vaasan kaupungin ja Vaasan keskussairaalan verkkosivuilta. Kannattaa myös seurata Vaasan kaupungin viestintää sosiaalisessa mediassa.
Löydät ajankohtaista viranomaistietoa koronaviruksesta ja suosituksista sen leviämisen estämiseksi muun muassa THL:n ja valtioneuvoston verkkosivuilta.
Kannattaa myös tutustua oheisiin oppaisiin: suomenkielisestä Kohtaa korona tai englanninkielisestä Face covid -oppaista löydät käytännön vinkkejä ja apua koronan kohtaamiseen.
Opiskelijavaihdot
Kampukselle voi tulla vasta 10 päivän varoajan jälkeen saavuttaessa ulkomailta Suomeen opiskelemaan.
- Varoaika koskee saapumista kaikista maista, ja lasketaan Suomeen tulopäivästä
- Tämä 10 päivää opiskellaan etänä
Yliopiston vaihto-opiskelut ja kansainväliset harjoittelut jatkuvat viranomaisrajoitusten sallimissa rajoissa.
Vaihdon peruuntuminen
Vaihto voi poikkeustilanteen takia peruuntua jo ennen sen alkua. Vaihtokohde tiedottaa vaihto-opiskelijoita vaihdon virallisesta alkamisajankohdasta. Vaihtokohteen ilmoittaessa lukukauden opetuksen perumisesta tai siitä ettei se vastaanota vaihto-opiskelijoita, vaihto peruuntuu. Myös opiskelija voi peruuttaa vaihdon milloin tahansa.
- Vaihdon peruuntuessa ole viipymättä yhteydessä Liikkuvuuspalveluihin sähköpostitse outgoing.international@uwasa.fi
- Vaihdon peruuttaminen ei vaikuta tuleviin mahdollisuuksiin tulevissa vaihtohauissa. Hakemuksesi arvoidaan yliopiston valintakriteereiden mukaisesti.
Apurahat vaihdon peruuntuessa
- Erasmus+ ja Nordplus -vaihdoissa noudatamme Opetushallituksen ohjeistusta.
- Yliopiston kahdenvälisten vaihtojen peruuntuessa yliopisto noudattaa omaa ohjeistustaan.
- Force majeure -syystä peruuntuneissa vaihdoissa saattaa olla mahdollista saada pitää syntyneitä kuluja vastaava osuus apurahasta, jollei kuluja saa korvatuiksi vakuutuksesta. Opiskelijana sinun tulee ensin selvittää vakuutusyhtiösi kautta mahdolliset korvaukset, jonka jälkeen sinun tulee tehdä Liikkuvuuspalveluille selvitys pakollisista kuluista, esim. asuminen tai matkaliput, joita et ole saanut korvatuiksi, ennen apurahan palauttamista.
Vaihdon keskeytyminen
Vaihto keskeytyy tilanteessa, jossa olet jo aloittanut opinnot vaihtokohteessasi, mutta vaihtokohde ilmoittaa lukukauden keskeytyneen tai kun päätät keskeyttää vaihdon.
- Vaihdon keskeytyessä ole viipymättä yhteydessä Liikkuvuuspalveluihin sähköpostitse outgoing.international@uwasa.fi
Apurahat vaihdon keskeytyessä
- Erasmus+ ja Nordplus -vaihdoissa noudatamme Opetushallituksen ohjeistusta.
- Yliopistojen kahdenvälisten vaihtojen keskeytyessä noudatamme yliopiston omaa ohjeistusta.
- Force majeure -syystä keskeytyneissä vaihdoissa saattaa olla mahdollista saada pitää osa apurahasta tai saada korvauksia syntyneille kuluille. Opiskelijana sinun tulee ensin selvittää vakuutusyhtiösi kautta mahdolliset korvaukset, jonka jälkeen sinun tulee tehdä Liikkuvuuspalveluille selvitys pakollisista kuluista, esim. asuminen tai matkaliput, joita et ole saanut korvatuiksi, ennen apurahan palauttamista.
- Vaihtokohteessa keskeneräiseksi jääneet opinnot ja niiden loppuun vieminen tulee opiskelijan selvittää vaihtokohteen kanssa.
Vaihdon ajankohdan siirtäminen
Koronan vuoksi lukuvuonna 2022-2023 peruuntuneita vaihtoja ei voi siirtää lukuvuodelle 2023-2024.
Mitä vaihtoa lukuvuodelle 2022-2023 suunnittelevan tulee tehdä?
- Seuraa Ulkoministeriön matkustustiedotteita ja toimi Ulkoministeriön ohjeiden mukaisesti
- Seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronavirustiedotetta
- Seuraa vaihtokohteesi tiedotusta
- Hanki kattava matkavakuutus ennen lentolippujen ostamista ja ennen muita vaihdon kuluihin liittyviä maksuja. Kun hankit vakuutuksen, tarkista vakuutuksen tarjoama kriisiturva
- Kun hankit lentoliput, osta niihin peruutus- tai muutosturva
- Kun olet lähdössä ulkomaille, tee matkustusilmoitus
- Ulkoministeriön nettikonsuli vastaa matkustusturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin
- Suojaudu hengitysinfektioiden aiheuttajilta ensisijaisesti hyvällä käsihygienialla
- Jos olet epidemia-alueella, ota yhteyttä Suomen suurlähetystön tai konsulaattiin lisäohjeiden saamiseksi.
Miten ja milloin lääkäriin vaihtokohteessa?
Mikäli olet vaihtokohteessa ja sinulle nousee korkea kuume, johon liittyy yskää tai hengenahdistusta, hakeudu välittömästi lääkäriin. Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi ja sovi, minne alueen sairaalaan tai terveyskeskukseen menet. Voit myös seurata kohdeyliopistosi ohjeistusta lääkäripalveluista koronavirusepäilyksessä.
Palatessasi epidemia-alueelta Suomeen
Opiskele etänä ensimmäisten 10 päivän ajan ja vältä ihmiskontakteja (aivan kuten tekisit flunssaisena). Mikäli sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, yskää ja hengenahdistusta, ole yhteydessä puhelimitse Vaasan keskussairaalan päivystyspoliklinikkaan puh. +358 6 213 1310 tai +358 6 213 1001. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.
Ohjeistus saapuessasi ulkomailta Vaasaan
Ulkomailta saapuvan työntekijän tai opiskelijan tulee toimia matkustamiseen liittyvien viranomaismääräysten ja ohjeiden mukaisesti, ja esimerkiksi varautua tekemään etätyötä tai -opiskelua maahantulon jälkeen ennen yliopistolle saapumista. Suomeen saapuvia matkustajia kehotetaan hyödyntämään FINENTRY-palvelua. Katso myös tiedote Vaasaan saapuville matkustajille.
Matkustaminen niiden maiden välillä, joihin viranomainen ei ole asettanut matkustusrajoituksia, on sallittua, eikä karanteeninomaisia olosuhteita tarvitse järjestää. Lue lisää Valtioneuvoston sivuilta: koronavirusepidemian aikaiset rajoitukset.
Lue myös ajankohtainen Vaasan sairaanhoitopiirin koronavirusinfo.
Usein kysytyt kysymykset
1. Miten vuonna 2023 toimitaan?
Lähtökohtana on, että yliopistoyhteisön jäsenet voivat työskennellä ja opiskella terveysturvallisesti. Tarjoamme laadukasta koulutusta kampuksella ja osin myös etänä. Keskiössä ovat uudet pedagogisesti kehittyneet monimuoto-opetusta tukevat ratkaisut. Kampuksella tapahtuva opetus suunnitellaan koulutusohjelmittain niin, että sitä on tarjolla tasaisesti läpi lukuvuoden.
2. Mistä saan tiedon, jos kurssi peruuntuu tai siirtyy, tai jos siihen tulee muutoksia?
Kurssin opettaja tiedottaa kurssiin liittyvistä asioista Moodlessa, Opinto-oppaassa tai opiskelijasähköpostissa.
3. Mistä löydän ohjeet Zoomin käyttöön?
IT-palveluiden verkkosivuilta kohdasta Ohjeet löydät Zoom-ohjeen sekä ZOOM-etäneuvotteluun liittyminen -ohjeen.
Tutustu myös etäopetustilanteiden ja muiden etätapaamisten tueksi koostettuun Zoom-netikettiin.
4. Miten opinnot järjestetään, ja mistä saan niistä lisätietoa?
Katso opintojakson suorittamistavat opinto-oppaasta ja Lukkarikoneesta.
5. Kuka on omaohjaajani?
Omaohjaajasi yhteystiedot löydät Opiskelijat-verkkosivuilta kohdasta Ohjaus ja neuvonta > Omaohjaajat.
6. Miten toimin, jos tunnen itseni sairaaksi?
Mikäli sinulla on hengitystieoireita, on tärkeää, että pysyt kotona ja otat yhteyttä alueesi terveydenhuoltoon. Kampukselle saa tulla vain terveenä. Ilmoita kursssipoissaolostasi opettajallesi normaaliin tapaan.
Jos olet saanut tiedon positiivisesta tuloksesta tai altistumisesta, tilanne voi olla henkisesti erittäin raskas. Saatat kokea häpeää, syyllisyyttä tai huolta omasta terveydestäsi tai muiden ihmisten mahdollisesta altistamisesta tai tartuttamisesta.
Jos sinulle tulee tunne, että tilanne on liian raskas, kannustamme ottamaan yhteyttä opintopsykologi Ray Ohtoseen ray.ohtonen(at)uwasa.fi. Myös Vaasan ylioppilaskunta tarjoaa apua tarvittaessa. Lue lisää VYY:n verkkosivuilta.
7. Onko YTHS auki, voiko sinne olla yhteydessä?
YTHS:n vastaanottotoiminta jatkuu normaalisti ajanvarausten mukaisesti. Katso YTHS:n verkkosivuilta tarkemmat ohjeet asiointiin.
Tutustu myös YTHS Vaasan palvelupisteen yhteystietosivuihin.
8. Miten koronavirustilanne vaikuttaa opintotukiin?
Jos opinnot jatkuvat etäopintoina tai muulla tavoin, saat opintotukea normaalisti. Kela tiedottaa mahdollisista joustoista tai muutoksista verkkosivuillaan. Lisätietoja löydät Kelan verkkosivuilta kohdasta Ajankohtaista koronatilanteesta.