Tohtoriopintojen rahoitus

Vaasan yliopiston tohtoriopiskelijoille suunnattuja rahoitusmuotoja ovat väitöskirjatutkijan toimet ja apurahat väitöskirjatyöskentelyyn. Monet tohtoriopiskelijoista työskentelevät myös tutkimusryhmiemme tutkimushankkeissa tai hankkivat itse ulkopuolista rahoitusta omalle väitöskirjatyölleen. Vaasan yliopiston tutkijakoulun yhteistyö- ja rahoitusmallilla tuetaan erityisesti yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtäviä väitöskirjatutkimuksia.

Jatko-opinto-oikeus ei automaattisesti tarkoita rahoitusta jatko-opintoihin.

Ulkopuolinen säätiörahoitus

Tohtoriopiskelijoita kannustetaan hakemaan ulkopuolista rahoitusta esimerkiksi säätiöitä. 

Myös Vaasan yliopiston tutkijakoulu julistaa keväisin haettavaksi yksivuotisia väitöskirja-apurahoja, joiden rahoittajana ovat Nissin säätiö ja Vaasan  yliopistosäätiö.

Tutustu myös Säätiöt ja rahastot -sivuihin, joista saat tietoa liittyen mm. apurahatutkijan sosiaali- ja eläketurvasta.

Lisätietoja rahoitusmahdollisuuksista saat intrasta sekä Tutkimuksen palveluista.

Akateemisten yksiköiden väitöskirjatutkijan työsuhde

Akateemisiin yksiköihin valitaan keväisin ja syksyisin tohtoriopiskelijoita väitöskirjatutkijan työsuhteisille paikoille. Nämä paikat ovat usein 2-vuotisia. Niitä haetaan opinto-oikeuden hakemisen yhteydessä. 

Akateemiset yksiköt myöntävät lisäksi apurahoja matka- ja kurssikuluihin etenkin ei-työsuhteisille (apurahalla tai muulla rahoituksella oleville) tohtoriopiskelijoille.

Projektitutkija

Tohtoriopiskelija voi työskennellä myös tutkimusprojektissa, joka tukee hänen väitöskirjatutkimukstaan. Näistä avoimista projektitutkijan tehtävistä ilmoitetaan Avoimet työpaikat -sivulla.

Yhteistyö- ja rahoitusmalli

Vaasan yliopiston Tutkijakoulun yhteistyö- ja rahoitusmalli on uusi tapa rahoittaa väitöskirjatutkimuksen tekemistä. Yhteistyömalli mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyöhön, joka vahvistaa yrityksen kilpailukykyä ja tarjoaa tohtorikoulutettavalle houkuttelevan urapolun vaativiin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. 

Vaasan yliopiston uudessa yhteistyö- ja rahoitusmallissa kumppaneina ovat yritys tai yhteisö ja tohtoriksi väittelevä tutkija. Yhteistyömalli mahdollistaa uuden tavan pitkäjänteiseen kehitystyöhön, joka vahvistaa yrityksen kilpailukykyä.

Yhteistyömalli tarjoaa yritykselle tai yhteisölle

  • ratkaisuja ja kilpailukykyä yrityksen tarpeista lähteviin tutkimushankkeisiin
  • uusinta tieteellistä tietoa ja tutkimusosaamista yrityksesi käyttöön
  • ainutlaatuiset laboratoriot, tutkimusympäristöt ja verkostot
  • erinomaisen rekrytointi- ja koulutuspolun tohtoreiden palkkaamiseen
  • tiivis kehitystyö yhdessä yliopiston kanssa vahvistaa yrityksen kilpailukykyä
Image

Yhteistyömalli tarjoaa väitöskirjatutkijalle

  • houkuttelevan urapolun vaativiin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin
  • tutkimustyön ja tutkijakoulutuksen yhdistämisen
  • mahdollisuuden pitkäjänteiseen yritysyhteistyöhön

Kaipaatko lisätietoja?

Pohditaan yhdessä, miten yhteistyömalli toimisi teidän yrityksenne haasteiden ratkaisemiseksi.
Vaasan yliopiston tutkijakoulu: graduateschool@uwasa.fi

Osa-aikainen opiskelu ja muut mahdollisuudet

Tohtoriopintoja voi suorittaa myös osa-aikaisesti muun työn ohessa. Osa-aikainen opiskelu vaatii hyvää suunnittelua ja yhteistyötä ohjaajien kanssa. Osa-aikasesti opiskellen tohtorin tutkinto suoritetaan kuudessa vuodessa.

Tohtoriopiskelijat ovat samanarvoisessa asemassa riippumatta siitä ovatko he työsuhteessa yliopistoon tai eivät, tai ovatko he kokoaikaisia tai osa-aikaisia.

Tarkista myös mahdollisuutesi saada Opintotukea (KELA) tai Aikuiskoulutustukea (Työllisyysrahasto).