Jokaisella haudalla on oma tarinansa
Ilkka Virtanen kertoi yhden kaatuneitten muistopäivänä Vaasassa
|
Kaatuneitten muistopäivän hartaustilaisuudesta lähetettiin
puolustusvoimain, sotainvalidien, sotaveteraanien, Vaasan kaupungin,
seurakuntien ja maanpuolustusjärjestöjen havuseppelet sankarihaudalle.
Korsukuoro lauloi Veteraanin iltahuudon: . . . himmetä ei muisto
koskaan saa.
MIKA PUTRO
|
VAASA Sirpa Sainio
Suomen hautausmailla sankaripatsaan ympärille ryhmitellyillä haudoilla on jokaisella oma tarinansa. Professori Ilkka Virtanen kertoi sunnuntaina yhden kaatuneitten muistopäivän hartaustilaisuudessa Vaasassa. Se
oli hänen äitinsä tarina, jonka Ilkka Virtanen on kuullut lukemattomia
kertoja ja kertonut sen myös monesti. Silti liikutus oli murtaa hänen
äänensä. Elettiin kesää 1944, joka oli ehkä talvisodan
koettelemusten lisäksi sotiemme vaikeinta ja kriittisintä aikaa.
Vihollinen oli konnut ylivoimaiset aseensa ja joukkonsa rintamalle,
Viipuri menetettiin . . . Kotirintamalla Turussa vietettiin
kuitenkin juhannusaattona häitä. Morsian oli nuori ja kaunis, sulhanen
komea. Hääjuhlassa morsiamen sisar kuitenkin itki onnettomana, eikä
osannut sanoa, mikä oli hätänä. Arveltiin hänen kaipaavan miestään,
joka ei ollut päässyt lomalle. Juhannuksen jälkeen tuli suruviesti. Mies oli juhannusaattona haavoittunut ja menehtynyt myöhemmin kenttäsairaalassa. -
Morsiamen sisarella - äidilläni - oli ollut ennakkoaavistus. Hänestä
tuli sotaleski ja kahden pojan huoltaja. Näin äitini tarinasta tuli
myös minun tarinani.
Uhrimieli oli myös sodasta palanneilla
Suomen itsenäisyys on vaatinut valtavan uhrin. Sitä puolustettaessa
mitään uhria ei ole pidetty liian suurena. Virtanen rohkeni kuitenkin
kysyä, onko ihmiselämä liian suuri hinta. Kaatuneiden
muistopäivänä ajatellaan niitä, jotka eivät sodasta palanneet. Virtanen
muistutti, että samaa uhrimieltä osoitti myös se joukko, joka pääsi
kotiin. Monet ovat joutuneet elämään vammojen ja vaivojen kanssa, jotka
vuosien varrella ovat pahentuneet. Sodan kauhuja ovat kantaneet
mukanaan myös ne, jotka säästyivät haavoittumiselta. Sodan
kokeneiden tilannetta ei Virtasen mukaan helpottanut aika, jolloin
veteraanit joutuivat kokemaan jopa pilkkaa. Nyt onneksi on toisin;
viimeisimpänä on lottien työn arvo ja kunnia palautettu. Ilkka
Virtasen puheenjälkeen veteraani- ja kansalaisjärjestöjen seppelpartio
ja liput järjestäytyivät. Pohjanmaan sotilassoittokunnan Narvan marssin
soidessa lähdettiin Vaasan vanhalle hautausmaalle. Muistopäivän hartaustilaisuudessa puhui rovasti Juhani Niemistö.
Hän muistutti uskosta ja toivosta. Monen elämänlanka katkesi sotaan,
haaveet ja suunnitelmat eivät toteutuneet. Itsensä antamalla he
turvasivat sen kehitystyön, jonka maamme on käynyt läpi. - Te olette
osoittaneet, että aina on toivoa, aina kannattaa yrittää, Niemistö
sanoi veteraaneille ja kaatuneitten omaisille, jotka täyttivät
hautausmaan siunauskappelin. Pohjanmaan sotilassoittokunta säesti
Korsukuoroa, joka lauloi nuoruuden parhaista vuosista, jotka kuljettiin
armeijan harmaissa. Veteraanin iltahuuto sisälsi viestin: kertokaa
lapsen lapsille . . . himmetä ei muisto koskaan saa.
|
|
|