Suomessa asuu sivistynyttä väkeä
Vaasan itsenäisyyspäivän juhlissa kunnioitettiin vanhoja ja kannustettiin nuoria
VAASA MIKKO KALLIONPÄÄ
Vaasassa itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkoivat perinteisesti, lippu
nostettiin salkoon perinnemuurin kupeessa ja seppeleet laskettiin
sankarihaudoille. Iltapäivällä kaupungintalolla pidetyssä itsenäisyyspäivän juhlassa Vaasan yliopiston entinen rehtori, professori Ilkka Virtanen, kertasi juhlapuheessaan maamme itsenäisyyden ajan kolme aikakautta. -
Vuosisadan alkukymmenet kuluivat itsenäisyyden valmistelussa. Sodan
jälkeen varmistettiin itsenäisyyden jatkuminen, selvittiin raskaista
sotakorvauksista ja jälleenrakentamisen vuosista. Tuolloin tehdyn työn
ansiosta Suomesta on viime vuosikymmenien aikana tullut eurooppalainen
menestyjävaltio, hän selvitti. Menestyvät vientiyritykset, korkea
koulutustaso, maailmalla tunnustetut tieteellisen tutkimuksen ansiot
sekä kulttuurin ja urheilun saavutukset ovat Virtasen mukaan
varmistaneet Suomelle paikan Euroopan huipulla. Viimeinen sinetti
Suomen nousulle on ollut EU:n puheenjohtajuus. - Kaiken kaikkiaan meidän yleinen sivistystasomme on todella korkeaa luokkaa, Virtanen kehui.
Jatsipersoona sai kymppitonnin
Kaupunginorkesterin ja Pohjanmaan Sotilassoittokunnan musisoinnin
lomassa jaettiin perinteisesti tunnustusta ansioituneille
vaasalaisille. Kaupungin kulttuurilautakunnan 10 000 markan suuruisen
kulttuuripalkinnon sai jatsimuusikko Clark Jacobsson palkkioksi siitä, että hän on tehnyt vaasalaista kulttuurielämää tunnetuksi myös muualla kuin kaupungin rajojen sisäpuolella. Lupaavalle nuorelle taiteilijalle myönnettävä 5 000 markan kulttuuristipendi annettiin balettitanssija Carl-Johan Knifille.
Teatterikorkeakoulussa tanssitaidetta opiskelevaa Knifiä kehuttiin
perusteluissa rohkeaksi pojaksi, joka oli aikoinaan lähes ainoa
miespuolinen klassisen baletin harrastaja Vaasassa. JR 61:n
perinneyhdistys palkitsi lukion ja yläasteen oppilaille pidetyn
itsenäisyysaiheisen ainekirjoituskilpailun voittajat. Lukiolaisista
parhaat aineet kirjoittivat Riikka Vilminko (Vaasan Lyseon Lukio) ja Joakim Strand (Vasa Övningsskola) sekä yläasteen oppilaista Outi Savolainen (Vöyrinkaupungin koulu) ja Miira Turtonen
(Porvarinkadun yläaste). Ainekirjoituskilpailun voittajien aineet ja
voittajien haastattelut julkaistaan lauantain Pohjalaisessa. Talvisotan
muistoksi tehdyt standardit sai kolme vaasalaista veteraanijärjestöä,
Vaasan Rintama- ja sotaveteraanit, Sotainvalidien Veljesliiton
Vaasanseudun osasto sekä Etelä-Pohjanmaan Rintamanaisten Vaasan osasto.
Soihdut loistivat vapaudenpatsaalla
Illan hämärryttyä alkoi kansa vaeltaa vapaudenpatsaalle. Toisesta
suunnasta paikalle astelivat itsenäisyyspäivänä kovasti urakoineet
kuorot Wasa Sångargille ja Pohjan Miehet, ja kirkolta päin lähestyi
opiskelijoiden soihtukulkue. Vaasan Sotilasläänin esikuntapäällikkö, komentaja Hannu Luukkonen, muistutti kuulijoita siitä, miten ainutlaatuinen suoritus Suomen selviytyminen talvisodasta oli. - Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta se myös jäisi ainutlaatuiseksi. Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Mikko Helkala
toivoi, että nuoren sukupolven ei tarvitsisi kokea sotaa, vaan sen
sijaan voimavarat voitaisiin keskittää erilaisia vihollisia vastaan. -
Ihmisten syrjäytyminen ja ympäristön saastuminen ovat esimerkkejä
asioista, joiden torjumiseen tarvitaan ikäpolvemme yhtenäisyyttä, sanoi
Helkala.
|
|
|