Tulevaisuuden tutkimus kartoittaa huomisen mahdollisuuksia ja uhkakuvia
Mikko Käkelä
VAASA Jenni Mäenpää
Talousmatematiikan professori Ilkka Virtasen mukaan tulevaisuuden tutkimus selvittää, millaiset erilaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia.
- Kyse ei ole ennustamisesta, vaan sen päättelystä, mikä on toivottua tai todennäköistä. Tulevaisuuden tutkimus on usein ongelmalähtöistä. Erilaisista tulevaisuuden visioista voidaan valita toivotuin, jonka jälkeen mietitään, miten se saadaan toteutumaan. - Kyse ei ole trendiennusteista, vaan ajatukset voivat lähteä kokonaan uusille urille. Ennalleen jääminen on usein kuitenkin kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto. Tulevaisuuden tarkastelu on useimmiten subjektiivista. - Jollekin haluttu tulevaisuus voi olla toiselle se pahin mahdollinen. Esimerkiksi yrityksen työntekijöiden vähentäminen voi palkita sijoittajat, mutta työpaikkansa menettäneillä mieliala on päinvastainen. Molemmat ovat osaltaan oikeassa. Yhtenä näkökulmana voidaan miettiä, mikä yhteiskunnalliselta kannalta on paras vaihtoehto. Usein on myös nähtävä lähitulevaisuutta etäämmäs. - Joskus esimerkiksi kipeät henkilöstöratkaisut ovat myöhemmin tulevaisuudessa tuoneet lisätyöpaikkoja ja vakautta yritykseen.
Tulevaisuus on yritysten nykypäivää
Yritysmaailmassa tulevaisuuden tutkimusta hyödynnetään runsaasti. Esimerkiksi rahoitusteoriassa ja strategisessa suunnittelussa tulevaisuuteen varautuminen on tärkeää.
- Rahoitusteorian yksi perusperiaate on, että yrityksen arvo on sen tulevaisuudessa saama tuotto, Virtanen kiteyttää. Myös markkinointiin tulevaisuuden visiot vaikuttavat vahvasti. - Nokian eläkkeellä oleva teknologiajohtaja kertoi osuvasti, että insinöörit voivat tehdä millaisia puhelimia tahansa. Haasteena on kuitenkin tietää, millaisia puhelimia kuluttajat haluavat tulevaisuudessa ostaa. On osattava esittää sopiva visio sopivassa paikassa. Virtasen mukaan Suomea voisi luonnehtia sekä yksityinen että julkinen sektori huomioon ottaen strategioiden luvatuksi maaksi. - Välillä näyttää siltä, että ollaan jatkuvasti joko tekemässä strategiaa tai päivittämässä sitä, hän kuvailee. Tulevaisuuden pohtiminen on entistä tärkeämpää, sillä maailma muuttuu ja kehittyy entistä nopeammassa tahdissa. - Tulevaisuuden tutkimus on monitieteistä. Sitä voidaan hyödyntää laidasta laitaan erilaisilla aloilla tekniikasta lääketieteeseen. Kuka?
ILKKA VIRTANEN
Ikä: 62 Tutkinto: Filosofian tohtori, pääaineena sovellettu matematiikka, Turun yliopisto Virka: Talousmatematiikan professori ja teknisen tiedekunnan dekaani Vaasan yliopistossa Tutkimuskohteet: Matemaattinen mallintaminen, tulevaisuuden tutkimus, yliopisto- ja korkeakouluarvioinnit Harrastukset: Teatterissa ja oopperassa käynti, musiikin kuuntelu, vapaaehtoinen maanpuolustus ja dekkarikirjallisuus