Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi kotimaisen ja kansainvälisen liike-elämän, hallinnon, opetus-, tutkimus- ja kulttuurilaitosten palvelukseen. Kielitaidon tasovaatimus vaihtelee.
Suoria yhteyksiä voi solmia ja ylläpitää venäläisen osapuolen kanssa usein vain, jos osaa venäjää. Näiden tehtävien hoitoon tarvittavan selviytymiskielitaidon voi aktiivinen ja itsenäiseen työskentelyyn valmis opiskelija hankkia jo yliopiston venäjän kielen peruskursseilla ja Venäjällä järjestetyillä kielikursseilla. Sen sijaan tutkimus- ja asiantuntijatehtävät sekä asioiden tehokas hoito edellyttävät hyvää Venäjän tuntemusta, kykyä ymmärtää yleis- ja erikoisalan/alojen venäjänkielisiä tekstejä ja taitoa käyttää venäjää sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti.




