Sähköenergiajärjestelmien simulointi
Vaasan yliopiston sähkötekniikan oppiaine on ollut mukana vuosina 1996-2001 toteutettussa useista simulointiprojekteista muodostuneessa tutkimushankekokonaisuudessa, jonka avulla Technobothnian oppilaitosyhteistyön puitteisiin on synnytetty korkeatasoinen sähköenergiajärjestelmien simulointiin erikoistunut tutkimusryhmä. Toteutettuihin tutkimusprojekteihin osallistui Vaasan yliopiston lisäksi tutkijoita sekä Vaasan ammattikorkeakoulusta että Yrkeshögskolan Noviasta. Yhteistyökumppaneina ja rahoittajina hankkeessa olivat mm. ABB Substation Automation Oy (nyk. ABB Oy, Sähkönjakeluautomaatio), Rautaruukki Oyj, Helsingin Energia ja TEKES. Hankkeen myötä synnytettyä osaamista on tämän jälkeen hyödynnetty mm. hajautettuun energiantuotantoon liittyvissä tutkimushankkeissa. Simulointeihin perustuvaa tutkimusta ja testausta tarjotaan myös yrityksille Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulunyhteistyönä toteuttavana palvelututkimustoimintana.
Hajautettu energiantuotanto
Vuosina 2002-2003 toteutettiin pohjoismainen yhteistyöhanke CODGUNet, jossa selvitettiin erityisesti hajautetun energiantuotannon verkkoonliittämisessä sovellettavia tekniikoita ja menettelytapoja. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä tietoa ja tutkimustuloksia alan kansallisen ja kansainvälisen standardointitoiminnan tueksi. Kyseessä oli myös yhteispohjoismaisen energiatekniikan tutkimustoiminnan pilottihanke, jonka tukijoina olivat alan kansalliset järjestöt ja suuryritykset eri pohjoismaissa. Hankkeen suomalaisen osuuden rahoittajina ovat mm. SVK-pooli ja TEKES. Hankkeen vastuullisena tahona toimi Länsi-Suomen osaamiskeskus-ohjelmaa toteuttava Teknologiakeskus Oy Merinova Ab, jonka ENERTEKNO-ohjelmaan hanke sisältyi. Vaasan yliopiston osuus koostui pääosin simulointitutkimuksesta, jossa selvitettiin erityyppisten tuotantoyksiköiden suojausten toimintaa sähkönjakeluverkon vikatilanteissa. Simuloinnit toteutettiin yhteistyössä Vaasan ammattikorkeakoulun ja VTT Prosessien Vaasan toimipisteen kanssa.
Vaasan yliopiston sähkötekniikan oppiaine on ollut aktiivisesti mukana TEKESin Densy-teknologiaohjelman hankkeissa. Vuosina 2003 - 2005 toteutettiin hanke "Simulointiympäristö" (Simulointiympäristö hajautetun tuotannon verkkoonliittämisen ja verskostovaikutusten tutkimiseen). Tässä noin kaksi vuotta kestäneessä ja yhteistyössä VTT Prosessien Vaasan toimipisteen kanssa toteutetussa hankkeessa luotiin kokoelma PSCAD simulointiohjelmassa käytettäviä malleja erityisesti hajautetun sähköntuotannon verkkoonliitynnän tutkimiseen. Mallikokoelman jatkokehitystä ja laajamittaisempaa käyttöönottoa varten on käynnistetty "Simujatko"-projekti, joka on osa laajempaa ELDIG hanketta (Hajautettu tuotanto ja sähköverkko). ELDIG hankkeessa muina osapuolina ovat VTT Prosessit, TTY ja LTY.
Sähköverkot ja suojaus
Sähkötekniikan oppiaine on mukana myös laajassa ”Verkkovisio” hankkeessa (Alue- ja jakeluverkkojen teknologiavisio 2030), jossa selvitetään pidemmällä aikavälillä sähköverkkoteknologian kehitystarpeita. Tämän vuonna 2006 päättyvän hankkeen toivotaan synnyttävän useita aiheeseen liittyviä tutkimusprojekteja, joilla sähköverkkoihin liittyvää teknologiaa kehitetään kohti määriteltyä visiota. Hankkeessa ovat mukana VTT Prosessit, TKK, TTY ja LTY.



