Tähtäimessä innovatiivinen ja analyyttinen oppiminen
Markkinoinnin yksikkö on ollut viime vuosina Vaasan yliopiston tehokkaimpia peruskouluttajia. Markkinointia voi pääaineena opiskella sekä markkinoinnin että International Business -maisteriohjelmassa. Molemmissa ohjelmissa korostuu ihmisläheisyys, analyyttisyys, kansainvälisyys ja tieteidenvälisyys.
Markkinoinnin opinnoissa perehdytään kaupan ja palveluiden problematiikkaan, uusien tuotteiden suunnitteluun, merkkimarkkinointiin sekä tuote- ja yritysviestinnän kysymyksiin. Markkinointi on kysyntään ja kilpailuun liittyvien ongelmien paikallistamista, niiden analysointia ja ratkaisemista. Oppimisessa korostuvat luovuus ja innovatiivisuus. Tavoitteena onkin opiskelu, joka tuottaa itsenäisiä ja omaehtoiseen ajatteluun kykeneviä ammattilaisia. Opiskelija voi lisäksi räätälöidä opintojaan sisällyttämällä opinto-ohjelmaansa poikkitieteellisen kokonaisuuden.
International Business -maisteriohjelmassa keskeisessä asemassa ovat eri markkina-alueiden ja kulttuurien erityispiirteiden analysointi sekä ulkomaisen operoinnin suunnittelu ja johtaminen. Myös kielten opiskelulla on keskeinen sija. Verkottuneessa ympäristössä toimiminen asettaa yrityksille ja markkinoijille uusia vaatimuksia, joita opinnoissa käsitellään mm. kansainvälisen ostotoiminnan, teollisten tuotteiden markkinoinnin ja kansainvälisten liiketoimintaverkostojen johtamisen näkökulmista.
Myös International Business -maisteriohjelmassa opiskelijalla on mahdollisuus painotuksiin valitsemalla joko tuote- ja palvelusuuntautuneet tai markkina-aluesuuntautuneet aineopinnot.
Lisätietoa markkinoinnin opinnoista tarjoaa:



