[In English]

[På svenska]

Yhteystiedot

Vaasan yliopisto
Levón-instituutti

PL 700
(Wolffintie 34, Luotsi)

65101 Vaasa

Puh: +358-6-324 8111 (vaihde)
Fax: +358-6-324 8350
Sähköposti: etunimi.sukunimi@uwasa.fi





Kehittämistoiminta

Levón-instituutti kehittää organisaatioita ja alueita ajan hengessä

Suuri osa Levón-instituutissa toteutettavasta koulutuksesta ja tutkimuksesta liittyy erilaisiin kehittämishankkeisiin. Liiketaloustieteelliset koulutukset pyrkivät saamaan aikaan henkilö- tai organisaatiokohtaisia muutoksia asiantuntijuudessa, johtamistaidoissa tai esimerkiksi yrittäjyyden alalla.

Painotamme ohjelmissamme yksilön ja organisaation kehittymistä yhdessä, koulutuksen ja organisaatioiden kehittämistoimien luontevaa yhdistämistä sekä tiedon käytäntöön soveltamista.

Tarjoamme mahdollisuuden avoimeen vuorovaikutukseen ja itsensä kehittämiseen samanhenkisessä joukossa. Ohjelmamme antavat perustaa myös verkostoitumiseen.

Levón-instituutissa tehtävät tutkimukset sekä tuottavat tietoa kehittämistoimenpiteiden pohjaksi että arvioivat toteutettuja toimenpiteitä. Organisaatiokohtaisten kehittämishankkeiden lisäksi Levón-instituutti toteuttaa myös aluekeskusohjelmia ja maaseudun kehittämishankkeita.


Tutustu eri vahvuusalueidemme ajankohtaiseen toimintaan:








Tutustu ajankohtaisten hankkeiden lisäksi myös aiempiin hankkeisiimme:





Yhteystiedot ja lisätiedot

Levón-instituutin kehittämispalveluista lisätietoja antavat ja hankeneuvotteluja käyvät:

Kehittämispäällikkö Pekka Peura

Vt. tutkimuspäällikkö  Miia Mäntylä

Koulutuspäällikkö Ville Tuomi

Voit myös ottaa meihin yhteyttä, joko yhteydenottolomakkeella tai suoraan henkilöstöön. Kerromme mielellämme lisää.





 
Login
Kansainviset verkostot - International Networks ACA - Academic Cooperation Association EFMD - The Management Development Network Erasmus - Lifelong Learning Programme EUA - European University Association IAU - International Association of Universities