Ohjeita kypsyysnäytteen kirjoittajalle

Osana sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa opiskelijan on kirjoitettava valvonnan alainen, tutkielman aihepiiriin liittyvä kypsyysnäyte, johon opiskelija itse ilmoittautuu jätettyään tutkintoonsa vaadittavan tutkielman tarkastettavaksi. Kypsyysnäyte kirjoitetaan joko suomen tai ruotsin kielellä sen mukaan, kummalla kielellä opiskelija on saanut koulusivistyksensä. Kypsyysnäytteessä opiskelijan on osoitettava oman tieteenalansa ja koulusivistyskielensä hallinta. Kypsyysnäytteen kielitaitoa osoittava osa suoritetaan pääsääntöisesti alempaan korkeakoulututkintoon.

Mikäli opiskeija on suorittanut kypsyysnäytteen alempaa korkeakoulututkintoa varten, häneltä ei vaadita uutta kielitaitoa osoittavaa kypsyysnäytettä ylempää korkeakoulututkintoa varten.

Kypsyysnäytteen on oltava jäsentynyt rakenteellinen kokonaisuus (aloitus, lopetus, kappalejako) ja siinä on oltava otsikko, joka on merkittävä näkyviin. Otsikko kirjoitetaan samalla kielellä kuin kypsyysnäyte. Kypsyysnäytettä varten tutkielman ohjaaja/valvoja antaa tavallisesti kaksi tai kolme tutkielman aihepiiriin liittyvää otsikkoa, joista opiskelija valitsee toisen. Kirjoittaja ei saa edellyttää, että lukija on perehtynyt hänen tutkielmaansa, vaan kirjoitelma on voitava lukea itsenäisenä työnä. Kypsyysnäytteen ohjepituus on n. 4  tenttivastauspaperin sivua joka riville kirjoitettuna, jos kyseessä on isoruutuinen konsepti ja joka toiselle riville, jos kyseessä on pieniruutuinen konsepti. Käsialan on oltava selkeää ja sanojen sekä isojen ja pienten kirjainten on erotuttava toisistaan.

Kypsyysnäytteen voi kirjoittaa minä tahansa kuulustelu- päivänä ja siihen ilmoittaudutaan kansliassa viimeistään viikkoa ennen tenttipäivää. Kypsyysnäytteen tarkastavat sekä tutkielman ohjaaja että äidinkielen opettaja. Kypsyysnäytteen tulokset ilmoitetaan opinto- rekisteriin 30 päivän kuluessa kirjoituspäivästä. Jos kypsyysnäyte hylätään, opiskelijan olisi hyvä tulla saamaan palautetta kirjoituksestaan sen tarkastajilta ennen uuteen kokeeseen ilmoittautumista.

Lisää ohjeita ja lisätietoja kypsyysnäytteen kirjoittamisesta ja kielentarkstuksesta sekä Vinkkejä kypsyysnäytteen kirjoittajalle tai Kysy lisää kypsyysnäytteestä kohdat löydät Moodlesta https://moodle.uwasa.fi/. Mene kohtaan Kurssikategoriant Kielipalvelut ja Kypsyysnäyte. 
Käytä kurssiavaimena sanaa kypsyys.

Myös ohjeita ja suosituksia kypsyysnäytteiden kielentarkastukseen löydät osoittesta https://moodle.uwasa.fi/.
Ohjeet on tarkoitettu ensisijaisesti kielentarkastajille, mutta myös sisällöntarkastaja ja opiskelija saavat ohjeista lisätietoa.

Tuloslomake/ilmoittautumislomake kypsyysnäytteelle löytyy samasta osoitteesta https://moodle.uwasa.fi/ tai tämän linkin alta Tuloslomake/ilmottautumislomake kypsyysnäytteelle.

 


 Kypsyysnäytteen kielitaitovaatimukset

Kandidaatin tutkintoon ja maisterin tutkintoon kuuluvien kypsyysnäytteiden on täytettävä kieliasun osalta seuraavat vähimmäisvaatimukset:

1. Teksti on luettavaa, ja isot ja pienet kirjaimet sekä sanarajat erottuvat.

2. Kirjoituksella on otsikko. Sisällön ja otsikon tulee vastata toisiaan.

3. Teksti on jaettu selvästi erottuviin kappaleisiin.

4. Oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön perusasiat ovat kunnossa.

5. Virkkeiden ja lauseiden väliset suhteet on ilmaistu selkeästi.

6. Sanajärjestys on yksiselitteinen ja sopusoinnussa esitetyn informaation kanssa.

7. Tyyli on asiatyyliä.

8. Teksti etenee kielen varassa eikä esimerkiksi kaavojen, kaavioiden ja kuvien varassa.

9. Kirjoitus on rakenteeltaan jäsennelty ja yhtenäinen kokonaisuus.

10. Lukijan on ymmärrettävä tekstit. Kirjoittaja ei saa olettaa, että lukija on tutustunut hänen tutkielmaansa.

Kirjoitus voidaan hylätä, jos siinä esiintyy suuria ja toistuvia ongelmia joillakin edellä luetteluista alueista tai jos siinä on monia erilaisia virheitä.

 
Login
Kansainviset verkostot - International Networks ACA - Academic Cooperation Association EFMD - The Management Development Network Erasmus - Lifelong Learning Programme EUA - European University Association IAU - International Association of Universities