Henkilöstö / Personnel

Keitä olemme? (Kuka on kuka)

Meillä jokainen työntekijä tutkii ja opettaa. Onnistumisemme ja vahva kehittymisemme on ollut mahdollista siksi, että meillä on motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta, joka kehittää osaamistaan jatkuvasti. Kaikki post doc-tutkijat ja professorit ohjaavat myös opinnäytteitä. Päämääränämme onkin kehittää tutkijoiden ammattitaitoa siten, että metodologinen osaaminen on yhteisössä ja myös henkilökohtaisella tasolla mahdollisimman monipuolista. Meillä on lisäksi vankka pedagoginen koulutus, joka täydentyy vuosittain muun muassa pedagogisessa täydennyskoulutuksessa yliopistomme Oppimiskeskuksessa. Voimavaramme on yhteistyötä arvostava kulttuuri.

Yksikön perusvahvuudessa on parikymmentä tutkijaa ja opettajaa, joiden lisäksi tutkimusprojekteissa työskentelee 5-15 projektitutkijaa ja väitöskirjan tekijää. Osaajajoukkoomme kuuluvat lisäksi kuusi dosenttia, jotka työskentelevät yhteistyöverkostomme tutkimus- ja koulutusorganisaatioissa.

Vaasan yliopiston Johtamisen yksikkö on johtamisen ja organisaation oppiaineen suurin yliopistollinen koulutus- ja tutkimusyksikkö Suomessa. Yksikkö valittiin valtakunnalliseksi opetuksen huippuyksiköksi vuosiksi 2004-2006 ja uudelleen vuosiksi 2007-2009.

Johtamisen laitoksen laitosvastaavat

Opiskelijoiden valitsemat laitosvastaavat Kaisa Paatero ja Hannu Alakoski ovat tiiviisti mukana opetuksen kehittämistyössä. Kansainvälisen liiketoiminnan maisteriohjelman opiskelijaedustajina toimivat Sari Perttu ja Mirjana Babic.

Huom! Opintoneuvoja ja opintopäällikkö ovat kauppatieteellisen tiedekunnan, eivät johtamisen laitoksen palveluksessa. Heidän työhuoneensa samoin kuin yhteystietonsa löytyvät tiedekuntahallinnon alta (/kauppatieteet/palvelut/tiedekuntahallinto/).

Note! The Student Counselor and Head of Study Affairs do not work at the Department of Management but at faculty administration. Their offices and contact information can be found under Business Faculty Administration: (/kauppatieteet/english/administration/).



 
Login
Kansainviset verkostot - International Networks ACA - Academic Cooperation Association EFMD - The Management Development Network Erasmus - Lifelong Learning Programme EUA - European University Association IAU - International Association of Universities