Tutkinnon sisältö on hyvä tarkistuttaa opintopäälliköllä hyvissä ajoin ennen todistuspyyntölomakkeen jättämistä. Mikäli opetussuunnitelmissa tapahtuu opintojen kuluessa muutoksia, opiskelijan tulee sopia ao. oppiaineen kanssa opintovaatimusten yhteensovittamisesta. Tiedekunnan opintopäällikkö auttaa opintojen suunnittelussa ja tutkintovaatimusten yhteensovittamisessa.
Kun opiskelija on suorittanut kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot, hän saa pyynnöstä tutkintotodistuksen. Todistuspyyntölomake jätetään opintopäällikölle viimeistään 4 viikkoa ennen aiottua todistustenjakotilaisuutta. Valmistuvan opiskelijan on itse huolehdittava siitä, että kaikki vaadittavat opintosuoritukset on todistuspyyntöä jätettäessä hyväksytty ja merkitty opintorekisteriin, myös tutkielma ja kypsyysnäyte.
Tiedekunta antaa tutkintotodistuksen yhteydessä erityisesti kansainväliseen käyttöön tarkoitetun selvityksen tutkintoon kuuluvista opinnoista (Diploma Supplement) sekä englanninkielisen opintosuoritusotteen.
Tiedekunta myöntää tutkintotodistuksia kerran kuukaudessa heinäkuuta lukuun ottamatta. Yliopisto järjestää tiedekuntien yhteisiä valmistuneiden juhlia eli publiikkeja (*-merkityt todistustenjakopäivät). Publiikissa dekaanit jakavat tutkintotodistukset, yleensä rehtori on paikalla ja tilaisuudessa on pienimuotoista tarjoilua. Valmistuvat maisterit voivat kutsua publiikkiin lähiomaisia ja ystäviään. Publiikkiin ilmoittaudutaan samalla kun pyydetään tutkintotodistusta. Todistuksen voi halutessaan noutaa Fabriikin hallintopalveluista tai se voidaan toimittaa postitse.
Lisätietoja: opintopäällikkö Marja Vettenranta (marja.vettenranta(at)uwasa.fi)
Todistustenjakopäivät
| Todistuspyynnön |
jättöpäivä |
valmistumispäivä |
| Klk 2012 | pe 27.4. |
pe 25.5. * |
| ke 23.5. |
ke 20.6. |
|
| Slk 2012 | pe 3.8. |
pe 31.8. |
| pe 31.8. |
pe 28.9. |
|
| pe 28.9. |
pe 26.10. |
|
| pe 2.11. | pe 30.11. | |
| pe 23.11 | ke 19.12. * |
|
| Klk 2013 | ke 2.1. | pe 25.1. |
| pe 25.1. | pe 22.2. | |
| pe 22.2. | pe 22.3. | |
| pe 22.3. | pe 26.4. | |
| pe 3.5. | pe 31.5. * |
|
| pe 22.5. | ke 19.6. | |
* = publiikki
Todistuspyyntölomake
Opinto- ja työelämäpalaute
Kandidaatiksi valmistuva, muistathan vastata myös opinto- ja työelämäpalautteeseen.
Maisteriksi valmistuva, muistathan vastata myös opinto- ja työelämäpalautteeseen.
Tutkintotodistus
Todistusmallit: HTK ja HTM.
Tutkintotodistukseen merkittävät pääaineen ja sivuaineiden arvosanat lasketaan opintosuoritusten arvosanoista opintopistemäärää painottavana keskiarvona.
Arvosanan laskukaava:
∑ik
____
∑i
i = opintojakson opintopistemäärä
k = opintojakson arvosana (5–1)
Arvosanat määräytyvät seuraavasti (pyöristyksiä ei tehdä):
keskiarvo arvosana
4,2–5,0 erinomaiset tiedot
3,4–4,1 erittäin hyvät tiedot
2,6–3,3 hyvät tiedot
1,8–2,5 tyydyttävät tiedot
1,0–1,7 välttävät tiedot
Tutkintotodistukseen merkitään:
HTK-tutkinto: Pääaineen perus- ja aineopinnot, sivuaineet sekä muut vähintään 20 opintopisteen laajuiset opintokokonaisuudet opintopistemäärineen ja arvosanoineen sekä kieliopinnot ja tutkinnon kokonaislaajuus. Kandidaatintutkielman arvosana sisältyy pääaineen aineopintoihin.
HTM-tutkinto: Pääaineen syventävät opinnot ja sivuaineet sekä muut vähintään 20 opintopisteen laajuiset opintokokonaisuudet opintopistemäärineen ja arvosanoineen sekä kieliopinnot ja tutkinnon kokonaislaajuus. Pro gradu -tutkielmasta annettava arvosana ei vaikuta pääaineesta annettavaan arvosanaan, vaan se merkitään erillisenä tutkintotodistukseen.
Hallintotieteiden maistereiden sijoittuminen
Valmistuttuaan opiskelijat sijoittuvat monipuolisesti asiantuntija- ja esimiestehtäviin sekä tutkimus- ja kehittämis- sekä koulutustehtäviin kotimaahan ja ulkomaille. Valtionhallinto on perinteisesti ollut merkittävä työnantaja, mutta yhä useammat ovat sijoittuneet kuntiin, kuntayhtymiin, kolmannelle sektorille järjestöihin ja yksityiselle sektorille. Suomen EU-jäsenyyden myötä kansainväliset tehtävät ovat muodostaneet osan valmistuneiden hallintotieteilijöiden urakiertoa. Pääaineopinnot yhdistettynä joustavaan sivuaineiden valintamahdollisuuteen antavat edellytykset hyvinkin erilaisiin uravaihtoehtoihin.
Valmistuneet ovat työllistyneet mm. seuraavilla nimikkeillä: henkilöstöpäällikkö, kouluttaja, projektipäällikkö, ylitarkastaja, suunnittelija, tutkija, vanhustyönjohtaja, yhteyspäällikkö, johtava hoitaja, kirjanpitopäällikkö, koordinaattori, hallintojohtaja, toimialapäällikkö, veroasiantuntija, toimistonhoitaja, hallintopäällikkö, kehityspäällikkö.



