Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS)

Kaikki uudet hallintotieteiden opiskelijat tekevät henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin ensimmäisestä opintovuodesta alkaen.

Miksi HOPS?

HOPSin tarkoituksena on hahmottaa opiskeluun käytettävää aikaa sekä selkiyttää opiskelun lähtökohtia ja päämääriä. HOPSin tavoitteena on, että opiskelija pohtii tulevaisuudennäkymiään - mitä opinnoiltaan odottaa, minkälaisista aihepiireistä tai asiakokonaisuuksista on kiinnostunut ja mihin mahdollisesti haluaa erikoistua. Suunnitelmaa on aina mahdollista täydentää ja muuttaa. HOPSin tulisi sisältää sisällöllisen pohdinnan lisäksi myös arvio siitä, miten aikoo opintonsa ajoittaa ja missä ajassa tutkinto on tarkoitus suorittaa. Lisäksi opintosuunnitelmaan tulee sisällyttää yksityiskohtaisempi suunnitelma, mitä opintoja aikoo kuluvana lukuvuonna suorittaa. Opintosuunnitelmalle ei ole määritelty minimilaajuutta eikä muotoa. Tarkoitus on, että HOPS palvelee ja edistää opintojen käynnistymistä.

Suoritustapa: Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) 1 op

HOPS on osa Orientoivia opintoja ja sen laajuus on 1 op. HOPSin laatiminen, opintojen suorittaminen ja valintojen tekeminen ovat opiskelijan vastuulla. Valintoja tehdessä kannattaa muistaa, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan että tavoitteet voi saavuttaa monella tavalla. HOPS on tarkoituksenmukaista tehdä sillä tarkkuudella kuin kykenee. HOPS on joustava; se ei sido myöhempiä ratkaisuja ja sitä voi täydentää ja muuttaa. Suunnitelman tulisi sisältää sisällöllisen pohdinnan lisäksi karkea arvio siitä, miten aikoo opintonsa ajoittaa ja missä ajassa tutkinto on tarkoitus suorittaa. HOPSissa voi myös miettiä, missä vaiheessa mahdollinen opiskelijavaihto olisi opintojen kannalta tarkoituksenmukaista.

Hyväksymismenettely etenee siten, että opiskelija esittelee suunnitelmansa ensin pääaineen HOPS-vastaavalle, jonka kanssa keskustellaan pääaineopinnoista ja niiden suorittamisesta. Tämän jälkeen suunnitelma toimitetaan opintopäällikölle, jolla on vastuu tutkinnon rakenteesta. Opintopäällikkö vastaa myös suorituksen rekisteröinnistä. Opintojakson tarkempi kuvaus on opinto-oppaassa.

HOPS-vastaavat pääaineittain klk 2012

Aluetiede Niklas Lundström
Julkisjohtaminen
Olli-Pekka Viinamäki
Julkisoikeus Ilpo Luoto
Sosiaali- ja terveyshallintotiede Seija Ollila & Katja Valkama

 

HOPS-lomake

Hallintotieteissä on käytössä HOPS-lomakkeet. Tarvittaessa opiskelija voi muokata lomakepohjaa tarpeittensa mukaan.

HOPS-lomake (op)
HOPS-lomake (HTM 120 op)

Ohjeita HOPS-lomakkeen täyttäjälle

  • Tutustu huolellisesti opinto-oppaaseen ja tutkintorakenteeseen.
  • Hahmottele tutkintosi rakennetta ja täydennä sitä omien suunnitelmiesi ja opiskelutavoitteiden perusteella.
  • Täydennä lomakkeeseen vuosisuunnitelma. Ole kuitenkin realistinen.
  • Keskustele HOPSistasi pääaineen HOPS-vastaavan sekä opintopäällikön kanssa.

Muistathan, että HOPSin tulisi olla laajempi kuin pelkkä lista suoritetuista ja suoritetuiksi aiotuista kursseista. HOPS ei valmistu kerralla vaan sitä on täydennettävä ja päivitettävä opintojen edetessä; tavoitteet saattavat muuttua opintopolun eri vaiheissa. HOPS-vastaavat ja opintopäällikkö neuvovat HOPSiin ja opintojen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.

Lisätietoja: opintopäällikkö Marja Vettenranta (marja.vettenranta(at)uwasa.fi, puh. 06-324 8404)

Linkki yliopiston HOPS-sivulle

 
Login
Kansainviset verkostot - International Networks ACA - Academic Cooperation Association EFMD - The Management Development Network Erasmus - Lifelong Learning Programme EUA - European University Association IAU - International Association of Universities