Siru Kaunisto

Yliopisto-opettaja, Talousoikeus

KTT
Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö, Talousoikeus
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
029 449 8702
Yliopistonranta 10, 65200 Vaasa
Fabriikki F311

vCard icon Lataa yhteystietoni vCard-muodossa.


Esittely:

Olen Vaasan yliopiston kasvatti ja väitellyt vero-oikeudesta vuonna 2022. Veron kiertämisen teema on ollut jo pitkään lähellä sydäntäni, sillä tarkastelin veron kiertämisen tunnistamista väitöskirjassani. Tällä hetkellä työskentelen yliopisto-opettajana ja maisterivastaavana Laskentatoimen ja rahoituksen yksikön talousoikeuden tiimissä sekä aikakausijulkaisu Verotus-lehden toimitussihteerinä ja sosiaalisen median sisällöntuottajana.

Työhistoriani aikana olen toiminut myös tohtorikoulutettavana (2016-2021) ja tutkimusavustajana (2014/2015) Vaasan yliopistossa. Lisäksi olen työskennellyt veroasiantuntijana EY:n Transaction tax -tiimissä (2019) sekä verovalmistelijana Verohallinnon henkilöverotusyksikössä (2014/2015).

Vapaa-aikani kuluu kahden touhukkaan lapsen kanssa sekä triathlonharrastuksen parissa.

Opetus lukuvuonna 2023-2024:

  • Vero-oikeus (TOIK1021)
  • Verojuridiikan syventävä kurssi (TOIK3022)
  • Talousoikeuden kandidaatintutkielma (TOIK2022)
  • Talousoikeuden pro gradu -tutkielma (TOIK3990)

Tutkimus:

Tutkimukselliset mielenkiinnon kohteeni liittyvät erityisesti erilaisiin tuloverotuksellisiin ja eurooppavero-oikeudellisiin kysymyksiin.

Julkaisut:

Kaunisto, Siru (2022). Veron kiertämisen tunnistaminen (väitöskirjan esittely). Verotus 5/2022, s. 616-621.

Kaunisto, Siru (2022). Veron kiertämisen tunnistaminen - Oikeuden väärinkäytön kielto VML 28 §:n tulkinnassa. Acta Wasaensia: Vaasan yliopisto.

Kaunisto, Siru (2022). Yleinen veronkiertosäännös ja paradigman muutokset. Teoksessa Veron kiertäminen tutkimuskohteena - 50 vuotta Kari S. Tikan väitöskirjasta, s. 76-88.

Lönnblad, Siru (2019). Oikeuksien väärinkäytön kielto ja veron kiertäminen. Verotus 3/2019, s. 290-303.

Lönnblad, Siru (2019). Veron kiertämisen estäminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Verotus 1/2019, s. 62-74.

Lönnblad, Siru (2018). Veron kiertämisen estäminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Teoksessa: Vero-opintopäivät, Helsinki, 05.-06.11.2018. Helsinki: Suomen Verotarkastajat SVT ry & Aikakausijulkaisu Verotus, s. 15-36.

Lönnblad, Siru (2017). Veron kiertämisen tunnistaminen osakevaihdossa. Teoksessa: Vero-opintopäivät, Helsinki, 30.-31.10.2017. Helsinki: Suomen Verotarkastajat SVT ry & Aikakausijulkaisu Verotus, s. 149-166.

Lönnblad, Siru (2017). "Doctorate Seminar on European Tax Law" Wienissä 17.-20.2.2017. Verotus 3/2017, s. 359-361.

Tilaisuudet:

Puhujana Suomen Verotarkastajat SVT ry:n järjestämässä Vero-opintopäivät 2018 -tilaisuudessa 5.11.2018. Esityksen aiheena oli "Veron kiertämisen estäminen muuttuvassa toimintaympäristössä."

Puhujana Vaasan yliopiston ja kumppaneiden järjestämässä Vaasan VERO ei vapise -seminaarissa 14.6.2018. Aiheena oli "GAAR - millaisella säännöksellä veron kiertäminen tulee estää jatkossa?"

Puhujana valtioneuvoston ja Vaasan yliopiston järjestämässä Kohti seuraavaa sataa -tilaisuudessa 24.4.2018. Puheenvuoron aiheena oli "Verotus Suomen kilpailutekijänä."

Puhujana Suomen Verotarkastajat SVT ry:n järjestämässä Vero-opintopäivien 50-vuotis juhlaseminaarissa 31.10.2017. Aiheena oli "Veron kiertämisen tunnistaminen osakevaihdossa."


Kuulun Talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmään.

Olen International Fiscal Association (IFA) -järjestön ja Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen jäsen.

Julkaisut ja asiantuntijatehtävät

» Tutkimustietokanta SoleCRIS