Tenttiminen
Suurin osa opintojaksoista suoritetaan tenttimällä. Näiden opintojaksojen päätteeksi järjestetään tentti ja kaksi uusintatenttiä, jotka sisältyvät osallistumismaksuun. Tentit ovat keskenään samanarvoisia. Paras arvosana jää voimaan. Tentissä tarvitset opiskelijanumeroasi.
Opintojakson suoritustapa on yleensä kirjallinen tentti tai tehtävä, joka järjestetään opintojakson päätteeksi. Tentti sisältää yleensä kysymyksiä luennoista ja kirjallisuudesta, mutta muunkin tyyppisiä tenttejä on olemassa, esimerkiksi ryhmätentti, kirjallisuustentti tai suullinen tentti. Muita opintojakson suoritustapoja ovat esimerkiksi esseet, referaatit, harjoitukset, kotona suoritettavat etä- tai oppimistehtävät, oppimispäiväkirjat, portfoliot, suulliset esitykset, ryhmätyöt ja verkkokeskustelut. Opettajat antavat tarkemmat tiedot ja ohjeet kurssien suoritustavoista opintojaksojen alkaessa.
Lisäksi opiskelijalla on oikeus kahteen uusintaan saman lukuvuoden tai loppukevään tenttien osalta seuraavan lukuvuoden syksyn aikana.
Tenttiaikataulut
Tenttien tarkemmat ajankohdat selviävät opintojaksokuvauksista, ellei opettaja toisin ohjeista. Tenttiaikatauluja täydennetään läpi lukuvuoden, joten muutokset ovat mahdollisia.
Tenttiin ilmoittautuminen
Tentteihin on ilmoittauduttava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen tenttiä tentti-ilmoittautumislomakkeella. Jos et voikaan osallistua tenttiin, johon olet jo ilmoittautunut, peru se viimeistään kaksi (2) päivää ennen tenttiä.
Tenttiminen edellyttää aina opintoihin ilmoittautumista ja myös pelkässä tentissä käyminen maksaa osallistumismaksun verran. Osallistumismaksun joutuu myös maksamaan riippumatta arvosanasta tai siitä, onko tentti hyväksytty tai hylätty. Laskutetun osallistumismaksun maksaminen on edellytys sille, että arvosana säilyy opintorekisterissä.
Huom! Vaasan yliopiston tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat Avoimen yliopiston tentteihin WebOodissa. Avoimen yliopiston tentit on erotettu päiväpuolen tenteistä tekstillä AVOIN YO. Oodissa tenttiin ilmoittautuminen alkaa 45 päivää ennen tenttipäivää ja päättyy 7 päivää ennen tenttipäivää.
Opiskelija, joka on ilmoittautunut uusintatenttiin eikä ilman hyväksyttävää syytä käytä tarjottua tilaisuutta, katsotaan osallistuneeksi.
Tenttitilaisuus
Tenttiessä opintojaksoja opiskelijan on todistettava henkilöllisyytensä (esim. ajokortti).
Tentteihin tulee saapua viimeistään 15 minuutin kuluessa tenttitilaisuuden alkamisesta. Mukaan tenttitilaisuuteen tarvitset vain kirjoitusvälineet ja henkilöllisyystodistuksen. Tenttivastauspaperit saat tenttitilaisuudesta. Joissakin tenteissä saa käyttää apuna myös laskinta tai lakikirjaa tms.
Matkapuhelimet, laukut ja ulkovaatteet (takit, lakit) on jätettävä koehuoneen ulkopuolelle. Sanakirjojen ja omien, tarkistamattomien taulukkokirjojen käyttäminen on kielletty. Omia papereita tai kirjoja ei saa tuoda koehuoneeseen. Tarvittavat paperit ja lisämateriaali jaetaan tehtäväkuoressa, jonka saa avata vasta kun siihen annetaan lupa. Kokeen jälkeen kaikki kokeessa jaettu materiaali on palautettava.
Keskustelu on kiellettyä tenttitilaisuuksissa sen jälkeen, kun kysymyksiä on alettu jakaa. Kokeeseen osallistuvien välinen keskustelu ja muu viestintä koehuoneessa oleskelun aikana sekä muu vilppiyritykseksi tulkittavissa oleva käyttäytyminen johtaa vilppisyytökseen. Vilppiä yrittänyt poistetaan välittömästi koetilaisuudesta ja hänen koko suorituksensa hylätään.
Tentistä saa poistua aikaisintaan 45 minuutin kuluttua tentin alkamisesta. Poistuttaessa on aina palautettava ainakin yksi nimellä varustettu vastauspaperi. Yrityksestä luopuneet kirjoittavat paperiin sanan "luovun". Vastauspaperia palautettaessa on esitettävä henkilöllisyystodistus.



