Vaasan yliopiston etusivulleTiedonjakaja

Missä mennään

Ruumiin ja sielun virkistystä ja hyvinvointia kaikkien työ- ja muutospaineiden keskelle
Ilkka Virtanen

Rehtori on päätöksellään 6.2.2007 perustanut hyvinvointitoimikunnan, jonka tehtävänä on edistää koko yliopistoyhteisön, sekä henkilökunnan että opiskelijoiden hyvinvointia. Hyvinvointitoimikunnan perustamisen taustalla on tarve kehittää työhyvinvointia kokonaisuutena ja osana tätä etsiä ja toteuttaa uusia yliopiston työhyvinvointiin liittyviä toimintoja.

Toimikunnan tehtävänä on kehittää sekä henkilökunnan että opiskelijoiden hyvinvointia. Hyvinvointitoimikunnan alaisuudessa on kaksi työryhmää: 1) virkistys ja liikunta ja 2) terveys, jotka ideoivat ja esittävät toimenpiteitä toimikunnalle. Toimikunta kokoaa esitykset yhdeksi ohjelmaksi, koordinoi toteutuksia ja asettaa ne käytettävissä olevan määrärahan puitteisiin.

Rehtori on toimikunnan perustaessaan nimennyt minut sen puheenjohtajaksi ja Ulla Kaupin sihteeriksi. Virkistys ja liikunta -ryhmää vetää Johanna Vironen, Ulla Kauppi on tässäkin sihteerinä. Terveystyöryhmän puheenjohtajana on Auli Kinnunen ja sihteerinä Pirketta Kuitunen. Meiltä kaikilta saa lisätietoja toimikunnan ja työryhmien työstä sekä järjestettävistä tapahtumista. Julkaistavassa syksyn toimintaohjelmassa on kunkin tapahtuman yhteydessä lisäksi mainittu toiminnon vastuuhenkilö, jolta saa tapahtumasta lisätietoa.

Syksyn ohjelma pitää sisällään paljon toimintoja, jotka ovat olleet toiminnassa jo kauan (mm. lentopallo- ja sählyvuorot), mutta jotka nyt on kirjattu myös tähän työhyvinvointikokonaisuuteen. Lisäksi on useita uusia toimintamuotoja, esimerkkeinä keväällä aloitetut ja syksyllä jatkuvat Amican kanssa yhteistyössä toteutettavat kokkikurssit sekä syksyn uutuutena juusto- ja viini-ilta.

Syksyn ensimmäiset viikot ovat jo osoittaneet muutosten yliopistomaailmassa jatkuvan, mu-toksia on odotettavissa yhä enemmän ja niiden vaikutukset ovat entistä voimakkaampia. Näiden mukana paineet työssä lisääntyvät sekä fyysisellä että ennen kaikkea henkisellä alueella. Fabriikissa työskentelevät ja siellä opetusta saavat opiskelijat ovat joutuneet välillä kestämättömältä tuntuviin olosuhteisiin. Näitä ongelmia hyvinvointitoimikunta ei pysty poistamaan eikä se kuulu toimikunnan tehtäviinkään, mutta ohjelmaa laatiessaan toimikunta ja sen työryhmät ovat pyrkineet saamaan vaihtelua ja virkistystä arkiseen puurtamisen lomaan niin, että työn edellyttämät haasteet jaksettaisiin paremmin ottaa vastaan.

Käyttäkää siis tarjolla olevia tilaisuuksia innolla hyväksi ja ehdottakaa uusia toimintamuotoja. Toimikunnalla on käytössään rehtorin myöntämä määräraha, jolla ohjelmaan hyväksyttyjä toimintoja voidaan myös taloudellisesti tukea.

Emmeköhän me vielä jaksa kun allekirjoittanut vanhakin jaksaa!

Ilkka Virtanen
Toimikunnan pj.





Alkuun || Tulosta


© Vaasan yliopisto | kirjaamo@uwasa.fi