Vaasan yliopisto » Teknillinen tiedekunta » Henkilökunnalle » Tiedekunnassa tapahtuu » 2014 » 10 vuotta diplomi-insinöörejä Vaasasta juhlaseminaari

10 vuotta diplomi-insinöörejä Vaasasta juhlaseminaari

10_vuotta.jpg

Vaasan yliopiston Teknillisellä tiedekunnalla on ollut oikeus myöntää diplomi-insinöörin tutkintoja vuodesta 2004. Tätä 10-vuotista taivalta juhlittiin 25.11.2014 juhlaseminaarissa, jossa kuultiin dekaani Erkki Antilaa, talousmatematiikan emeritus professori Ilkka Virtasta, Wärtsilä Ship Power -liiketoimintayksikön ympäristötoimialan johtaja Juha Kytölää, ABB Oy:n teknologiajohtajaa, divisioonan johtajaa Heikki Uusitaloa ja Wapice oy:n toimitusjohtaja Pasi Tuomista. Tilaisuudessa luovutettiin myös edesmenneen kunniatohtori Pentti Malaskan kunniatohtoriuteen liittyvät tunnusmerkit tiedekunnalle. Paikalla oli tiedekunnan henkilökuntaa sekä tiedekunnan opinto-, henkilöstö- ja talousasioita hoitaville henkilöitä ja tiedekunnalle tärkeiden kumppaneiden edustajia kaiken kaikkiaan noin 50 henkilöä.

Dekaani Erkki Antila esitteli tiedekunnan edelliset 10 vuotta, nykyisen toiminnan ja ajatuksia tulevasta. Etenkin energia painottui puheessa ja dekaani sanoikin, että ”energiassa meillä on tiedekunnassa koti”. Teknillisen tiedekunnan visiona on olla johtava energia-alan koulutus- ja tutkimusyksikkö sekä tuotannon johtamisen vahva osaaja koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Talousmatematiikan emeritusprofessori Ilkka Virtanen valotti tiedekunnan pidempää historiaa ja opetuksen kehittymistä nykyisessä Vaasan yliopistossa. Tekniikan alan opetuksen saaminen Vaasaan ei ollut kovin yksinkertaista, mutta ympäröivä teollisuus omalta osaltaan teki töitä tutkinnonanto-oikeuden saamisen eteen. ABB:n eläkkeellä oleva toimitusjohtaja Topi Nieminen on joskus sanonutkin, että ”tärkeintä on saada Vaasasta diplomi-insinöörejä”.

Vaasasta löytyy Suomen kaksi kolmesta eniten tutkimukseen ja tuotekehitykseen investoivaa yritystä ja toinen niistä on Wärtsilä. Wärtsilän toiveena on viedä kehitystä jatkuvasti eteenpäin. Wärtsilä Ship Power -liiketoimintayksikön ympäristötoimialan johtaja Juha Kytölä neuvoi, että jatkuvasti on tehtävä valintoja mihin suuntaudutaan ja Vaasan yliopiston teknillisessä tiedekunnassa on onnistuttu erinomaisesti. Energia on sopiva keihäänkärki, mutta tärkeää on löytää siitä sopivan kapeat alat, joissa tietämys voidaan syventää niin, että voimme sanoa olevamme alalla maailman parhaita.

Toiseksi eniten Suomessa tutkimukseen ja tuotekehitykseen investoi ABB. Myös ABB Oy:n teknologiajohtajaa, divisioonan johtajaa Heikki Uusitalon mielestä erikoistuminen kannattaa ja on ainakin ABB:llä kannattanut. ABB:n tavoitteena on luoda strateginen yhteistyö yliopiston kanssa, sillä ilman hyvää tutkimusta ei ole hyvää koulutusta. Uusitalo myös painotti tohtorikoulutusta ja valtakunnallisesti ABB:llä on Suomessa yli 50 tohtoria pääasiassa tuotekehitys- ja tutkimustyössä.

Wapice oy:n toimitusjohtaja Pasi Tuominen kertoi yrityksensä onnistumisen salaisuuden. ”Olemme onnistuneet tekemään ratkaisuja joista asiakkaat ovat hyötyneet ja tilanneet lisää”. Heille yrityksen sijoittumisessa tärkeää oli että paikkakunnalla on sekä vahvaa teollisuutta että koulutusta. Tuomisen mielestä tärkeintä menestyksessä on tunnistaa oikeat yhteistyömahdollisuudet ja olla mukana oikeassa ekosysteemissä.

Haluamme kiittää kaikkia osallistujia ja toivomme tästä tilaisuudesta jääneen mieleen jokaiselle jotain uutta ja innostavaa.

portaali_10v_2.jpg

portaali_10v_1.jpg

© Vaasan yliopisto 2014 - PL 700 (Puuvillakuja 8), 65101 VAASA - puhelin 029 449 8000 - s-posti: kirjaamo@uva.fi